keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Antarktiksen lämpöennätykset vahvistettiin tänään

Kuva: Pixabay.

Etelämanner on maapallon kylmin, tuulisin ja kuivin maanosa. Maailman ilmatieteen järjestö WMO on tänään vahvistanut pitkän arviointiprosessin jälkeen Antarktiksen koko mittaushistorian korkeimmat lämpötilat:

1. WMO ja YK määrittelevät antarktiseen alueeseen kuuluviksi kaikki maa- ja jääalueet leveyspiirin 60 astetta eteläistä leveyttä eteläpuolella. Näin määriteltynä Antarktiksen korkein lämpötila on +19,8 celsiusastetta, joka mitattiin 30. tammikuuta vuonna 1982 Signyn tutkimusasemalla (Borgen Bay, Signy Island).

2. Antarktiksen mannerosaan eli Etelämantereeseen (Antarktika) katsotaan kuuluvan varsinainen manner ja siihen liittyvät saaret. Tämän alueen lämpöennätykseksi vahvistettiin +17,5 celsiusastetta, joka mitattiin 24. maaliskuuta vuonna 2015 argentiinalaisille kuuluvassa Esperanzan tukikohdassa (13 metriä merenpinnan yläpuolella, 63°S) lähellä Antarktiksen niemimaan pohjoisinta kohtaa.

3. Antarktiksen ylätasangolla puolestaan tarkoitetaan vähintään 2500 metrin korkeudella olevia alueita. Näiden alueiden lämpöennätys on -7,0 celsiusastetta, joka mitattiin 28. joulukuuta vuonna 1980 automaattisella sääasemalla D-80.

Kaikkiin näihin ennätyksiin vaikuttivat poikkeukselliset olosuhteet. Kahdessa ensin mainitussa vallitsi föhnilmiö. Kolmannessa tilanteessa aurinko pääsi lämmittämään voimakkaasti korkealla sijaitsevia alueita, kun taivas oli pilvetön.

Kylmin antarktisella alueella ja samalla koko maapallolla virallisesti mitattu lukema on ollut -89,2 celsiusastetta, joka mitattiin 21. heinäkuuta vuonna 1983 Vostokin sääasemalla. Satelliittimittauksissa kylmimmäksi lämpötilaksi on ilmoitettu -93,2 celsiusastetta.

WMO kuitenkin hyväksyy ennätyksiksi vain tarkasti varmistetut maa-asemilla tehdyt mittaukset. On siis mahdollista, että antarktisella alueella on ollut virallisesti hyväksyttyjä äärilämpötiloja korkeampia ja myös alempia lukemia.

Antarktiksen pinta-ala on noin 14 miljoonaa neliökilometriä. Se on siis noin kaksi kertaa Australian kokoinen. Vuoden keskilämpötila vaihtelee rannikon -10 celsiusasteesta sisäosien korkeimpien alueiden -60 celsiusasteeseen. Jäätikön paksuus on jopa 4,8 kilometriä ja se sisältää 90 prosenttia maapallon kaikesta makeasta vedestä. Mikäli koko jäätikkö sulaisi, merenpinta nousisi noin 60 metriä (mikä ei ole mahdollista lähivuosisatoina).

Antarktiksen niemimaa on yksi maapallon nopeimmin lämpenevistä alueista, joka on lämmennyt lähes kolmella asteella viimeisimmän 50 vuoden aikana. Antarktiksen niemimaan länsirannikon jäätiköistä 87 prosenttia on vetäytynyt viimeisimmän 50 vuoden aikana ja useimpien näiden jäätiköiden sulaminen on kiihtynyt viimeisimmän 12 vuoden aikana.

Lähde

World Meteorological Organization: WMO verifies highest temperatures for Antarctic Region, Published 1 March 2017

Lue myös nämä

Antarktiksen niemimaalla tällä viikolla mittaushistorian uusi lämpöennätys: 17 astetta tavanomaista lämpimämpää

Maapallon uusi kaikkien aikojen kylmyysennätys, -93,2 astetta?

Antarktiksen jäähyllyjen sulaminen on nopeutunut hälyttävästi

Punainen napa

Ei kommentteja: