maanantai 17. lokakuuta 2016

Nasan mukaan viimeisimmän vuoden aikana kaikki kuukaudet kesäkuuta lukuun ottamatta globaalisti ennätyslämpimiä

Eri vuosien ja kuukausien lämpötilapoikkeamat (anomaliat) verrattuna ajanjakson 1980-2015 keskiarvoon. Diagrammissa on mukana vuodenaikaisvaihtelu, joka johtuu siitä, että suurin osa maapallon maa-alueesta on pohjoisella pallonpuoliskolla. Maa-alueilla, jotka lämpenevät ja viilenevät vain ohuesta pintaosasta, lämpötilat vaihtelevat voimakkaammin kuin merissä. Siksi pohjoisen pallonpuoliskon kesäaikaan (heinä-elokuussa) globaalit keskilämpötilat ovat aina nelisen astetta korkeampia kuin tammi-helmikuussa. Diagrammin saa suuremmaksi klikkaamalla hiirellä sen päältä. Credit: NASA/GISS/Schmidt

Nasan tänään julkaisemien alustavien tietojen mukaan syyskuu 2016 oli 136-vuotisen mittaushistorian syyskuiden lämpötilastoissa globaalisti jaetulla ensimmäisellä sijalla. Itse asiassa syyskuu oli nyt 0,91 celsiusastetta vertailukauden 1951-1980 syyskuiden keskiarvoa lämpimämpi ja 0,004 celsiusastetta aiemmin ennätyslämpimänä pidettyä syyskuuta 2014 lämpimämpi, mutta ero on niin pieni, että käytännössä niitä voidaan pitää yhtä lämpiminä.

Viimeisimmästä 12 peräkkäisestä kuukaudesta (lokakuu 2015 - syyskuu 2016) kaikki kesäkuuta lukuun ottamatta ovat olleet Nasan GISS-tilastoissa ennätyslämpimiä (ainakin jaetulla ensimmäisellä sijalla).

Aiemmin Nasa raportoi myös kesäkuun olleen ennätyslämmin. Kun loputkin Antarktiksen lämpötilalukemat saatiin mukaan analyysiin, kesäkuu putosi globaalisti kolmanneksi lämpimimmäksi kesäkuuksi vuosien 2015 ja 1998 kesäkuiden jälkeen. Kesäkuu oli viimeisimmän tiedon mukaan 0,75 celsiusastetta vertailukautta lämpimämpi, kun alustavasti sen oli kerrottu olleen 0,80 celsiusastetta vertailukautta lämpimämpi.

GISS-johtaja Gavin Schmidt onkin huomauttanut näin: "Kuukausittaiset tulokset, jotka vaihtelevat vain asteen sadasosien verran, ovat hyvin herkkiä. Me korostamme, että pitkän aikavälin trendit ovat tärkeimpiä, kun haluamme ymmärtää planeettaamme vaikuttavia meneillään olevia muutoksia."

Syyskuiden keskimääräiset globaalit lämpötilat Japanin ilmatieteen laitoksen mukaan. Diagrammissa esitetyt lämpötilalukemat ovat anomalioita eli poikkeamia vertailukauden 1981-2010 syyskuiden globaalista keskilämpötilasta. Harmaalla viivalla on esitetty yksittäisten vuosien syyskuiden pintalämpötilojen anomaliat. Sininen viiva kertoo viiden vuoden liukuvan keskiarvon (eli joka vuosi on laskettu uusi keskiarvo viiden viimeisimmän vuoden perusteella). Punainen viiva kertoo pitkän aikavälin lineaarisen trendin. Diagrammin saa suuremmaksi klikkaamalla hiirellä sen päältä. Credit: Japan Meteorological Agency, Seasonal Anomalies of Global Average Surface Temperature in September (1891 - 2016, preliminary value).

Japanin ilmatieteen laitoksen mukaan syyskuu 2016 oli maa- ja merialueet yhdistettyinä vuodesta 1891 alkavien tilastojen maailmanlaajuisesti toiseksi lämpimin syyskuu. Vuosien 1981-2010 syyskuiden keskimääräinen globaali lämpötila ylittyi nyt 0,42 celsiusasteella ja 1900-luvun syyskuiden keskilämpötila 0,74 asteella.

Mittaushistorian viisi lämpimintä syyskuuta ovat Japanin ilmatieteen laitoksen mukaan olleet järjestyksessä lueteltuina syyskuut 2015 (+0,51°C yli vertailukauden 1981-2010 syyskuiden keskiarvon), 2016 (+0,42°C), 2014 (+0,35°C), 2013 (+0,26°C) ja 2012 (+0,25°C). Mittaushistorian aikana syyskuut ovat lämmenneet globaalisti keskimäärin 0,64 astetta vuosisadassa.

Lähteet

NASA GISTEMP Update: NASA Analysis Finds Warmest September on Record By Narrow Margin

Japan Meteorological Agency (JMA): Monthly Anomalies of Global Average Surface Temperature in September (1891 - 2016, preliminary value)

Lue myös tämä

Berkeley Earth: Syyskuu ja koko vuosi 2016 globaalisti ennätyslämpimät

Ei kommentteja: