lauantai 10. lokakuuta 2015

Talven sääennuste 2015-2016

Julkaisen viiden kansainvälisen tutkimuslaitoksen vuodenaikaisennusteet Suomen talven 2015-2016 säästä.  Talven ennusteesta poikkeuksellisen mielenkiintoisen tekee voimakkaan El Niño -ilmiön mahdollinen vaikutus, mikä joidenkin tietojen mukaan saattaisi kylmentää Pohjois-Euroopan talvisäätä. Vaikka eri tutkimuslaitosten ennusteet melko yksimielisesti ennakoivat Suomeen lämmintä alkutalvea, keskitalven osalta NOAA:n ja päättyneen kesän osalta ehkä parhaiten Suomen ennusteissaan onnistuneen IRI:n arviot ovatkin lähes päinvastaisia.

Huom.! Päivitän uusimpia ennusteita jatkossa tämän blogipostauksen kommentteihin.


Kuvan © Kati Molin - Fotolia


ECMWF: Lämmin ja sateinen alkutalvi

Euroopan keskipitkien ennusteiden keskus (ECMWF) arvioi, että marraskuusta 2015 tammikuuhun 2016 Suomessa on tavanomaista lämpimämpää 70-80 prosentin todennäköisyydellä, jos ajatellaan tavanomaista lämpimämmän sään todennäkäköisyyden olevan tilastollisesti 50 % ja tavanomaista kylmemmän sään todennäköisyyden samoin 50 %. Lämpötilat näyttävät olevan Suomessa keskimäärin 1-2 astetta tavanomaisen yläpuolella.

Sademäärä on Suomessa marras-tammikuun jaksolla ennusteen mukaan 60-70 prosentin todennäköisyydellä tavanomaista korkeampi, paitsi Lapissa sademäärä jää tavanomaiselle tasolle.

ECMWF:n ennustetta on analysoitu tarkemmin Ilmatieteen laitoksen nettisivulla, josta löytyy myös kuukausiennuste.

NOAA/NWS: Lämmin joulukuu, muuten talven ja alkukevään lämpötilat tavanomaisia tai varsinkin Lapissa jopa tavanomaista viileämpiä

Kolmen kuukauden jaksoista marras-tammikuu näyttää koko Suomessa 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämmältä. Joulu-helmikuussa hieman tavanomaista lämpimämpää on enää aivan kaakkoisimmassa Suomessa. Tammi-maaliskuussa Suomessa ollaan lähellä tavanomaisia lämpötiloja, paitsi Lapissa on 0,5-1 astetta tavanomaista kylmempää. Hyvin alustavat kevään 2016 ennusteet näyttävät koko Suomeen tavanomaisia lämpötiloja.

Yksittäisistä kuukausista lokakuu ja maaliskuu näyttävät lähes koko Suomessa 0,5-1 astetta tavanomaista viileämmiltä. Marraskuussa koko Suomessa puolestaan on 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpää. Tavanomaiseen verrattuna koko Suomessa lämpimin kuukausi kuitenkin on joulukuu, 1-2 astetta yli normaalin. Tammi- ja helmikuussa ollaan lähellä tavanomaisia lukemia, joskin Pohjois-Suomessa voi olla tavanomaista kylmempää. Muualla Euroopassa ennustejakson kuukausista tavanomaiseen verrattuna lämpimin lienee helmikuu, mikä enteilee aikaista kevättä Etelä- ja Keski-Eurooppaan.

Kolmen kuukauden jaksojen sademäärät vaikuttavat Suomessa kaikilla ennustejaksoilla marraskuusta maaliskuuhun tavanomaisilta, joskin vuoden 2016 puolella aivan eteläisimmässä Suomessa on mahdollisuus tavanomaista sateisempaan säähän.

Tämänhetkisen ennusteen mukaan yksittäisistä kuukausista lähes koko Suomessa tavanomaista kuivempi on lokakuu ja tavanomaista sateisempi helmikuu.

NOAA/NWS:n ennusteet päivittyvät jatkuvasti edellä oleviin linkkeihin.

Venäjän ilmatieteen laitos: Tavanomainen alkutalvi

Venäjän ilmatieteen laitoksen lämpötila- ja sademääräennuste ei näytä Suomeen marras-tammikuun jaksolle poikkeamia tavanomaisesta. Vain aivan lounaisimmassa Suomessa on pieni todennäköisyys tavanomaista lämpimämpään ja sateisempaan säähän. Selvästi tavanomaista lämpimämpi sää keskittyy Euroopassa Välimeren ympäristöön.

IRI: Alkutalvi tavanomaista lämpimämpi, keskitalvi tavanomainen

Kolmen kuukauden jaksolla marraskuusta tammikuuhun Suomessa on IRI:n (International Research Institute for Climate and Society) ennusteen mukaan tavanomaista lämpimämpää 40-50 %:n todennäköisyydellä, tavanomaisia lämpötiloja 35 %:n todennäköisyydellä ja tavanomaista viileämpää 15-25 %:n todennäköisyydellä. Todennäköisimmin tavanomaista lämpimämpää on Pohjois-Suomessa.

Keskitalvella joulukuusta helmikuuhun lämpötilat ovat Suomessa lähellä tavanomaista, joskin Lapissa on jälleen pienehköllä todennäköisyydellä mahdollisuus tavanomaista korkeampiin lämpötiloihin.

Lopputalvella tammikuusta maaliskuuhun Suomi jää Venäjällä olevan tavanomaista kylmemmän sään ja lännessä olevan tavanomaista lämpimämmän sään väliin. Meillä on tavanomaista lämpimämpää 40-45 %:n todennäköisyydellä, tavanomaisia lämpötiloja 35 %:n todennäköisyydellä ja tavanomaista viileämpää 20-25 %:n todennäköisyydellä. Todennäköisimmin tavanomaista lämpimämpää Pohjois- ja ehkä myös Lounais-Suomessa.

Kaikilla ennustetuilla kolmen kuukauden jaksoilla Suomen sademäärät vaikuttavat tavanomaisilta.

Japanin ilmatieteen laitos: Alkutalvi tavanomaista lämpimämpi

Kolmen kuukauden jaksolla loka-joulukuu Japanin ilmatieteen laitos ennustaa Suomen lämpötilojen olevan keskimäärin tavanomaista lämpimämpiä. Sademääriin ennuste näyttää suuria paikkakohtaisia vaihteluja.

Tarjolla on jopa päiväkohtainen sääennuste puoleksi vuodeksi 

Yhdysvaltalainen AccuWeather julkaisee Suomeenkin tietokoneen mallintamia päiväkohtaisia ennusteita jopa yli kuukaudeksi ja Metcheck kuudeksi kuukaudeksi. Metcheckistä voi katsoa jo nyt vaikkapa joulun sään tai uuden vuoden sään. Näin pitkät ennusteet ovat kuitenkin täysin epäluotettavia, vaikka periaatteessa säämallien ajoa tietokoneella voidaan jatkaa vaikka kuinka pitkälle ajalle.

Jo muutaman viikon ennusteet ovat hyvin epävarmoja, käyttöarvoltaan lähellä nollaa. Vaikka pitkän aikavälin säätä (esimerkiksi kolmea kuukautta) onkin mahdollista jossakin määrin ennustaa, malleihin sisältyvien epävarmuuksien takia paikkakunta- ja päiväkohtainen ennuste on erittäin epäluotettava. Joskus tällaisista ennusteista onkin käytetty nimitystä "meteorologinen syöpä".

Ilmatieteen laitoksen ylimeteorologi Sari Hartosen mukaan Suomessa säätyyppi pystytään ennustamaan kohtuullisen luotettavasti 6-10 vuorokautta, lämpötila 4-7 vuorokautta, matalapaineiden ja sadealueiden reitti 3-5 vuorokautta, tuulet 2-3 vuorokautta ja sademäärät sekä sateiden tarkat reitit 0-2 vuorokautta etukäteen. Yli kymmenen vuorokauden ajalle ei voi tehdä vain yhtä ennustetta, vaan saadaan useampia erilaisia ennusteita. Ilmakehän kaoottisuus estänee tulevaisuudessakin yli 14-21 vuorokauden päiväkohtaiset ennusteet. Lämpötilaennusteet ovat sade-ennusteita luotettavampia.

Vuodenaikaisennusteissa (esimerkiksi koko syksyn sääennuste) ei ennustetakaan yksittäisiä sääilmiöitä (esimerkiksi ensilumen ajankohtaa) vaan ainoastaan pitkän aikavälin (yleensä kolmen kuukauden jakso) poikkeamia verrattuna tavanomaiseen. Vertailukohtana on aina useilta vuosilta (yleensä 30 vuotta) laskettu keskiarvo kyseisen kolmen kuukauden jakson tai kyseisen kuukauden säästä eli ns. tavanomainen sää.

Voiko sään vuodenaikaisennusteisiin luottaa?

Kaikissa pitkän aikavälin sääennusteissa on huomattava, etteivät ne yleensä ole Pohjois-Euroopassa kovinkaan luotettavia. Täällä ei ole samanlaista jaksottaista vaihtelua niin kuin tropiikissa, jossa ennusteissa voidaan käyttää hyväksi ENSO-värähtelyä (El Niño – La Niña -oskillaation vaihtelua). Matalilla leveysasteilla (tropiikissa) vuodenaikaisennusteet ovatkin hieman luotettavampia kuin meillä, koska siellä säätyypit ovat pitkälti seurausta meriveden lämpötilan vaihteluista. Meillä taas äkilliset, hetkittäiset tekijät vaikuttavat enemmän. Nämä vuodenaikaisennusteetkin ovat sääennusteita, eivät ilmastoennusteita. Säähän pääsevät hetkelliset tekijät vaikuttamaan voimakkaastikin, toisin kuin ilmastoon, joka on pitkän aikavälin keskiarvo.

Vaikka pitkän aikavälin sääennusteet, esimerkiksi vuodenaikaisennusteet, pitäisivätkin paikkansa, on huomattava, että ne ovat vain useamman kuukauden ajalle ennustettuja keskiarvoja eivätkä ennusta yksittäisiä säätapahtumia. Ongelmaa voi havainnollistaa seuraavalla esimerkillä. Suurkaupungissa on mahdollista ennustaa, että tietyssä kaupunginosassa tapahtuu enemmän rikoksia kuin toisessa, mutta siitä huolimatta et hälytysajossa olevan poliisiauton perässä ajaessasi tiedä, mihin kaupunginosaan poliisiauto juuri sillä kerralla kääntyy. Kun vuodenaikaisennuste ennustaa marras-tammikuusta tavanomaista lämpimämpää, tämä voi tarkoittaa esimerkiksi joko 1) sitä, että koko marras-tammikuun jakso on tavanomaista lämpimämpi tai 2) sitä, että lämpötilat ovat suurimmat osan ajasta aivan normaaleja (vähän alle tai vähän yli tavanomaisen), välillä jopa kylmiä, mutta jossakin vaiheessa on erityisen lämmintä.

Lisäksi täytyy huomata, että eri sääennusteissa käytetään erilaisia vertailujaksoja, kun verrataan lämpötiloja tavanomaisiin. Maailman meteorologisen järjestön (WMO) virallinen ilmastotieteen vertailukausi on 1961-1990, kun taas esimerkiksi Suomen Ilmatieteen laitos käyttää sääennusteissaan hieman lämpimämpää vertailukautta 1981-2010. Myös tässä blogikirjoituksessa esitettyjen vuodenaikaisennusteiden vertailukausi on 1981-2010, paitsi Venäjän ilmatieteen laitoksella 1971-2010.

Vaikuttaako El Niño Suomen talvisäähän?

Kohtalaisen voimakkaana El Niño -vuonna 1987 Suomen sää oli kylmä: tammikuussa mitattiin Helsingin yhä voimassa oleva pakkasennätys -34,3 astetta Kaisaniemessä ja myös kesä oli kolea. On kuitenkin hieman kyseenalaista ja epävarmaa, vaikuttaako El Niño matalapaineisuuden ja tuulisuuden välityksellä Suomessa asti. Vaikka usein El Niño -vuosina Suomessa onkin ollut viileää, toisina El Niño -vuosina meillä on ollut leutoja talvia.

Joissakin tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että El Niño voisi varsinkin lopputalvesta viilentää Pohjois-Euroopan säätä ja lämmittää Etelä-Eurooppaa. Asiaa on selvitetty myös Suomessa. Meteorologi Markus Mäntykannas on laatinut kartan vuoden 1942 hyvin voimakkaan El Niñon mahdollisista alueellisista säävaikutuksista. Suomen ja muun Euroopan osalta El Niñon seurauksia ei kuitenkaan toistaiseksi osata varmuudella sanoa.

Tämänhetkisten IRI:n ja NOAA:n ennusteiden mukaan El Niño näyttää olevan voimakas koko talven ajan. Talvi tulee siis olemaan nyt hyvin mielenkiintoinen.

Lue myös nämä

Suomalaiset talviurheilijat hyvällä asialla: Pelastetaan talvi!

Verkkoluento: Tulevaisuuden talvet Suomessa

28 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Älä muuta sano mielenkiintoa herättää ja nyt näyttäis et NAO menee negatiiviselle ensiviikolla ja sieltä voisi tulla kylmää pakkas ilmaa pohjosesta. Minä veikkaan että el nino vaikuttaa NAO:ohon. Veikkaan näin. Luulen joulukuu/helmikuu kylmiä-.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä vaiheessa talvea on vielä vaikea ennustaa. Mutta Nyt kun Atlantilla on lämmin jakso AMO+ ja on ollut 2000-luvulla kokoajan ainakin sellaisen korrellaation löytää , että loka-marraskuun on oltava kylmä tai keskimääräinen jotta suomeen voi tulla edes kylmä talvi :
http://koti.mbnet.fi/tilastot/html/tampere_pirkkala.html

Syksys 2002,2003,2009,2010 ovat ainoita jolloin loka-marraskuussa on ollut normaalia tai normaalia kylmempää 2000-luvulla, ja noina vuosina on esiintynyt kylmää säätä. Paitsi talvi 2003-2004 ei nyt erityisen viileä ollut.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Myös AccuWeather on julkaissut tänään Eurooppaan oman talven 2015-2016 sääennusteensa. Sen mukaan talvi tulee olemaan epätavallisen kylmä kaikissa Pohjoismaissa. Lopputalvesta kylmyys voi ulottua Baltiaan, Puolaan ja Pohjois-Saksaan asti. Sen sijaan Välimeren alueella on leuto talvi, mutta Espanjassa, Etelä-Ranskassa ja Italiassa voi esiintyä ajoittain voimakkaita ukkosia äkillisine tulvineen ja raekuuroineen. Lämpimän Välimeren alueen ja kylmän Pohjolan väliin jää Keski-Euroopan toistuvien myrskyjen alue. Pohjois-Espanjassa, Pohjois-Italiassa, Ranskassa ja Alppien alueella voi olla voimakkaita myrskytuulia ja/tai tulvia.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Tässä pääkohdat IRI:n eilen päivitetystä vuodenaikaisennusteesta:

Tavanomaista lämpimämmän syksyn ja tavanomaisen keskitalven jälkeen sää kääntyy lopputalven ja alkukevään aikana tavanomaista kylmemmäksi. Sademäärät ovat pääosin tavanomaisia, mutta vuoden 2016 alkukuukausina runsaat lumisateet ovat mahdollisia.

Marras-tammikuussa Suomessa on 20-25 %:n todennäköisyydellä tavanomaista kylmempää, 35 %:n todennäköisyydellä tavanomaisia lämpötiloja ja 40-45 %:n todennäköisyydellä tavanomaista lämpimämpää. Suurin todennäköisyys tavanomaista korkeampiin lämpötiloihin on Pohjois-Suomessa.

Joulu-helmikuussa koko Suomessa on 25 %:n todennäköisyydellä tavanomaista kylmempää, 35 %:n todennäköisyydellä tavanomaisia lämpötiloja ja 40 %:n todennäköisyydellä tavanomaista lämpimämpää.

Tammi-maaliskuussa 2016 Suomessa ollaan lähellä tavanomaisia lämpötilalukemia. Suomi jää lännessä sijaitsevan lämpimän ilmamassan ja idässä majailevan tavanomaista kylmemmän ilmamassan väliin.

Lopputalvi ja alkukevät näyttävät Suomessa kylmiltä. Helmi-huhtikuussa Suomessa on 45-55 %:n todennäköisyydellä tavanomaista kylmempää, 30-35 %:n todennäköisyydellä tavanomaisia lämpötiloja ja vain 15-20 %:n todennäköisyydellä tavanomaista lämpimämpää. Kaikkein todennäköisimmin tavanomaista kylmempää on Itä- ja varsinkin Pohjois-Suomessa. Erityisesti Lapissa säätyyppi siis vaihtuu lähes äärilaidasta toiseen talven aikana.

Sademäärät ovat tavanomaisia kaikilla ennustetuilla kolmen kuukauden jaksoilla. Vain tammi-maaliskuussa on pieniä viitteitä mahdollisesti tavanomaista sateisemmasta säästä. Koska lämpötilat ovat tuolloin tavanomaisia, sade tulisi siis pääosin lumena.

Tämä IRI:n ennuste on erityisen mielenkiintoista seurattavaa siksi, että IRI onnistui monia muita ennustuslaitoksia paremmin ennustamaan Suomen kesäsään viime kesänä. Toisaalta tässä mielenkiintoista on myös se, että myös vuosi sitten useat ennustuslaitokset ennakoivat Suomen talven muuttuvan jossakin vaiheessa tavanomaista lämpimämmästä tavavanomaista kylmemmäksi. Tuo suuri käänne kuitenkin jäi viime talvena tapahtumatta.

Talvesta tekee mielenkiintoisen myös El Niño ja sen mahdolliset (osin kiistanalaiset) vaikutukset Suomenkin säähän. IRI päivitti myös El Niño -ennusteensa eilen. El Niño näyttää jatkuvan voimakkaana ja mahdollisesti jopa hieman vielä voimistuvan syksyn ja talven aikana. Tämä enteilee myös korkeita globaaleja keskilämpötiloja. Keväällä 2016 El Niño heikkenee vähitellen.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Tässä Japanin ilmatieteen laitoksen vasta päivitetty ennuste marraskuun 2015 alusta tammikuun 2016 loppuun: Suomen lämpötilat ovat ajankohdalle tavanomaisia. Lapissa on pieni mahdollisuus normaalia lämpimämpään säähän. Koko Suomen sademäärät ovat tavanomaisia, mutta Suomen lähistöllä on tavanomaista kuivemman sään alueita.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt aika moni on näyttävästi päivittänyt noi ennusteet ja vähän näyttää siltä että ovat kääntymässä hieman kylmempään suuntaan metcheck on tehny myös talven ennusteen: http://www.metcheck.com/SEASONAL/winter_2015_2016_forecast.asp

Uskon ite että nyt olisi kylmän talven vuoro. Ainaki moni näyttäisi että tossa marras/joulukuussa on ilmanpaine korkeampi pohjosessa ja etlässä matalampi.

Ja ehkä El Nino vaikuttaa NAO:ohon jotenki :)

Anonyymi kirjoitti...

Pahasti näyttää että ei kahta ilman kolmatta, meinaan huonoa talvea.
Näin talvi ihmistä ottaa pannuun jo valmiiksi!!

Unknown kirjoitti...

Tuleeko pian päivitetyt ennusteet ;) ?

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Päivitettyjä sään vuodenaikaisennusteita julkaisen heti (marraskuun alkupuolella), kunhan työkiireiltäni ehdin. Parhaillaan on työssäni menossa uusia kehittämisprojekteja, jotka vievät aikaa...

Jari Kolehmainen kirjoitti...

PÄIVITETYT SÄÄN VUODENAIKAISENNUSTEET TALVEKSI 2015-2016

Varsinkin alkutalvi näyttää nyt päivitettyjen ennusteiden mukaan olevan Suomessa tavanomaiseen verrattuna lämmin ja sateinen, erityisesti maamme eteläisimmissä osissa. Mielenkiinnolla odotan päivitettyjä ennusteita niiltä tutkimuslaitoksilta, jotka ovat aiemmin ennustaneet Suomeen kylmää talvea.

ECMWF:

Joulu-helmikuussa koko Suomessa on 1-2 astetta tavanomaista lämpimämpää 70-90 prosentin todennäköisyydellä. Itä-Suomessa, jossa todennäköisyysprosentti on suurin, poikkeama voi olla jopa hieman kahta astetta suurempi. Lappia lukuun ottamatta Suomessa on tavanomaista sateisempaa, todennäköisimmin Etelä-Suomessa.

NOAA/NWS:

Kolmen kuukauden jaksoista marras-tammikuussa koko Suomessa on 1-2 astetta tavanomaista lämpimämpää. Etelä-Suomessa sama poikkeama jatkuu myös joulu-helmikuussa, jolloin Keski- ja Pohjois-Suomessa on 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpää. Tammi-maaliskuussakin aivan maamme eteläisimmissä osissa on mahdollisuus 1-2 astetta tavanomaista lämpimämpään säähän, kun taas Lapissa ollaan tavanomaisissa lukemissa. Etelärannikon ja Lapin väliin jäävällä alueella lämpötilat kohoavat 0,5-1 astetta tavanomaista korkeammiksi. Helmi-huhtikuussa koko Suomen lämpötilat ovat tavanomaisissa lukemissa, joskin aivan Etelä-Suomessa on mahdollisuus 0,5-1 astetta normaalia lämpimämpään säähän. Maalis-toukokuussa puolestaan koko Suomessa on 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpää. Sama tilanne jatkuu Etelä- ja Länsi-Suomessa myös huhti-kesäkuussa, kun taas Pohjois- ja Itä-Suomessa päästään 1-2 astetta tavanomaisen yläpuolelle.

Yksittäisistä kuukausista 1-2 astetta tavanomaista lämpimämpiä ovat koko Suomessa marraskuu, joulukuu ja tammikuu. Paikoin Etelä-Suomen alueella on mahdollisuus tätäkin suurempaan poikkeamaan. Helmikuu ja maaliskuu ovat Suomessa tavanomaisia, paitsi Lapissa helmikuu on 0,5-2 astetta tavanomaista kylmempi. Huhtikuussa lähes koko Suomi näyttää olevan 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpi.

Kolmen kuukauden jaksojen (marras-tammikuu, joulu-helmikuu, tammi-maaliskuu, helmi-huhtikuu) lämpötilat ovat Etelä-Suomessa hieman tavanomaista korkeampia. Tämän jälkeen (maalis-toukokuu, huhti-kesäkuu) ennuste ei näytä sademääräpoikkeamia mihinkään Suomen osiin.

Yksittäiset kuukaudet marraskuusta 2015 huhtikuuhun 2016 näyttävät kaikki Etelä-Suomessa hieman tavanomaista sateisemmilta, erityisesti marraskuu ja tammikuu. Vähäsateisin on joulukuu. Lapissa sademäärät ovat lähellä tavanomaista, paitsi helmikuussa voi olla jopa tavanomaista vähäsateisempaa.

Venäjän ilmatieteen laitos:

Joulu-helmikuussa lämpötilat ovat Suomessa tavanomaisia ja sademäärät hieman tavanomaista suurempia.

Jouluaaton 2015 sääennuste Helsinkiin (käytännössä sään päiväkohtainen ennustaminen 1½ kuukauden päähän on tuuripeliä, mutta laitetaanpa tähän huvin vuoksi pari yritystä vertailtaviksi):

AccuWeatherin mukaan Helsingissä on lumikuurojen mahdollisuus ja lämpötilat -3 asteen ja +2 asteen välillä. MetCheckin mukaan Helsingissä on lämpötila -1 astetta, poutaa, heikkoa tuulta ja pilvisyys 18 %.

Unknown kirjoitti...

Aikooko accuweather päivittää ennusteensa? Metcheck myös ennustaa suomen talvesta kylmää. MItkä muut? Japanin laitos mitäs se :D? Tai kiina ? sekin voisi olla iahn hyvä

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Japanilainen ennuste näyttää tällä hetkellä Suomeen tavanomaisia talvilämpötiloja, ei mitään normaalista poikkeavaa.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Myös Weather Services International (WSI) on julkaissut vuodenaikaisennusteen Eurooppaan.

Tästä alkutalvesta (marraskuu-tammikuu) WSI odottaa Eurooppaan jälleen "4W-talvea" (westerly, warm, wet, windy) eli lämpimiä ja kosteita lännestä puhaltavia sekä voimakkaita tuulia ja Pohjois-Atlantin sulkukorkeapaineen puuttumista. Vuodenaikaisennusteen mukaan hieman normaalia kylmempää on odotetavissa Isoon-Britanniaan ja Länsi-Ranskaan, normaalia lämpimämpää eteläiseen Manner-Eurooppaan. Länsi-Eurooppaan on tulossa märkää ja tuulista, kun taas eri puolille Kaakkois-Eurooppaa ennustetaan kuivempaa ja tyynempää säätä.

WSI:n johtava meteorologi tohtori Todd Crawford toteaa: "Kaksi viimeisintä talvea ovat yleisesti ottaen olleet 4W-talvia suuressa osassa Eurooppaa, kun voimakas matalapaine Atlantin yllä on rajoittanut kylmemmän ja kuivemman ilman tunkeutumista etelään kohti mannerta. Vaikka El Niño -olosuhteet ovat paljon voimakkaammat tänä vuonna kuin viime vuonna, suurin osa tärkeimmistä ennusmerkeistämme viittaa jälleen talveen, jolle olisi ominaista voimakas länsivirtaus suuressa osassa mannerta. Koska epätavallisen voimakas sulkukorkeapaine esiintyi loppukesällä ja alkusyksystä korkeilla leveysasteilla, voi olla, että napapyörre on niin heikko, että se mahdollistaa uusien sulkukorkeapaineiden kehittymisen tänä talvena, mikä suosisi kylmempää sää. Kuitenkin tällä kertaa tämä kylmempi skenaario on mielestämme epätodennäköinen."

Suomessa kolmen kuukauden jakso marraskuun 2015 alusta tammikuun 2016 loppuun näyttää olevan keskimäärin 0-1 celsiusastetta tavanomaista lämpimämpi, mutta yksittäisistä kuukausista tammikuu voi olla tavanomaista kylmempi.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

IRI:n tänään päivitetty vuodenaikaisennuste:

Joulu-helmikuussa Suomessa on 25 %:n todennäköisyydellä tavanomaista kylmempää, 35 %:n todennäköisyydellä tavanomaisia lämpötiloja ja 40 %:n todennäköisyydellä tavanomaista lämpimämpää. Aivan pohjoisimmassa Suomessa tavanomaista kylmemmän sään todennäköisyys on viisi prosenttiyksikköä pienempi ja tavanomaista lämpimämmän viisi prosenttiyksikköä suurempi.

Tammi-maaliskuussa Itä- ja Pohkois-Suomessa on 25 %:n todennäköisyydellä tavanomaista kylmempää, 35 %:n todennäköisyydellä tavanomaisia lämpötiloja ja 40 %:n todennäköisyydellä tavanomaista lämpimämpää. Muualla ollaan lähellä tavanomaisia lukemia.

Helmi-huhtikuussa Itä- ja Pohjois-Suomessa on 50 %:n todennäköisyydellä tavanomaista kylmempää, 35 %:n todennäköisyydellä tavanomaisia lämpötiloja ja 15 %:n todennäköisyydellä tavanomaista lämpimämpää. Lounais- ja Etelä-Suomessa ollaan lähellä tavanomaisia lukemia. Näiden kahden alueen väliin jäävällä vyöhykkeellä (Keski-Suomessa ja Länsi-Lapissa) on 40-45 %:n todennäköisyydellä tavanomaista kylmempää, 35 %:n todennäköisyydellä tavanomaisia lämpötiloja ja 20-25 %:n todennäköisyydellä tavanomaista lämpimämpää.

Maalis-toukokuussa Suomessa on 45-50 %:n todennäköisyydellä tavanomaista kylmempää, 35 %:n todennäköisyydellä tavanomaisia lämpötiloja ja 15-20 %:n todennäköisyydellä tavanomaista lämpimämpää. Kaikkein todennäköisimmin kylmää on Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

NOAA/NWS, talven 2015-2016 päivitetty vuodenaikaisennuste Suomeen:

Kolmen kuukauden jaksoista tavanomaiseen verrattuna lämpimin Suomessa on joulu-helmikuu, 1-2 tai paikoin jopa 3 astetta yli normaalin. Tammi-maaliskuussa, helmi-huhtikuussa ja maalis-toukokuussa ollaan lähellä tavanomaisia lämpötiloja. Huhti-kesäkuussa sekä touko-heinäkuussa saattaa olla jälleen mahdollisuus 0-2 astetta tavanomaista korkeampiin lämpötiloihin.

Yksittäisistä kuukausista lämpimin on joulukuu, jopa kolmisen astetta yli tavanomaisen. Vielä tammikuussakin voi olla 1-3 astetta tavanomaista lämpimämpää. Tavanomaiseen verrattuna kylmin on maaliskuu, noin 0,5-1 astetta alle normaalin. Helmi- ja huhtikuussa ollaan lähellä tavanomaisia lukemia, kun taas toukokuu saattaa olla 0,5-2 astetta tavanomaista lämpimämpi.

Kolmen kuukauden jaksoista joulu-helmikuu näyttää hieman tavanomaista sateisemmalta, kun taas muille kolmen kuukauden jaksoille ennuste ei näytä selvää poikkeamaa tavanomaisesta.

Yksittäisistä kuukausista tavanomaista sateisempia ovat joulukuu ja tammikuu, kun taas maaliskuussa näyttäisi olevan hieman tavanomaista vähäsateisempaa.

Näyttäisi siis siltä, että NOAA/NWS:n ja IRI:n ennuste ovat lähentyneet toisiaan. Niiden mukaan Suomeen on tulossa tavanomaista lämpimämpi ja ehkä myös sateisempi talvi. Erityisesti lämpimyys näkyy alkutalven ajan. Samoin kuin viime talvena, nytkin ennusteet näyttävät lopputalven tai alkukevään olevan tavanomaista viileämpi. Viime talvena ennustettu selkeä viileäminen jäi tapahtumatta. Mielenkiintoista nähdä, kuinka nyt käy!

Anonyymi kirjoitti...

Näkeekö näista ennusteista jostakin talven 2015-2016 vuodenaikaisennustetta Viroon?

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Kiitos kysymyksestäsi. Näet Viron vuodenaikaisennusteet alkuperäisen blogitekstini linkeistä.

Esimerkiksi NOAA/NWS:n mukaan Virossa on joulu-helmikuun jaksolla keskimäärin 2-3 astetta tavanomaista lämpimämpää (joulukuussa 3-4 astetta yli normaalin, tammikuussa 2-3 astetta yli normaali, helmikuussa 0,5-1 astetta yli normaalin) ja tammi-maaliskuun jaksolla 0,5-2 astetta tavanomaista lämpimämpää). Ainoa tavanomaista viileämmältä vaikuttava kuukausi on maaliskuu. Joulukuussa ja vielä tammikuussakin sademäärä voi olla normaalia runsaampi.

IRI:n mukaan Virossa on joulu-helmikuun ja tammi-maaliskuun jaksoilla 40 %:n todennäköisyydellä tavanomaista lämpimämpää, 35 %:n todennäköisyydellä tavanomaisia lämpötiloja ja 25 %:n todennäköisyydellä tavanomaista viileämpää. Helmi-huhtikuun jaksolla ollaan tavanomaisissa lämpötiloissa, kun taas maalis-toukokuussa on vain 20 %:n todennäköisyydellä tavanomaista lämpimämpää, 35 %:n todennäköisyydellä tavanomaisia lämpötiloja ja 45 %:n todennäköisyydellä tavanomaista viileämpää.

Vuodenaikaisennusteissa alueellinen ennustettavuus ei ole yhtä hyvä ja tarkkarajainen kuin lyhyissä sääennusteissa. Niinpä Viron ja Suomen eteläosien ennusteet ovat paljolti samanlaisia. Tulossa näyttäisi olevan tämänhetkisten ennusteiden mukaan leuto talvi ja viileä kevät.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

ECMWF:n uusin vuodenaikaisennuste:

Lähes koko Euroopan talvi 2016 näyttää tavanomaista lauhemmalta. Kolmen kuukauden jaksolla tammi-maaliskuussa Suomessa on 70-80 %:n todennäköisyydellä ajoittaisista kylmistä kausista huolimatta keskimäärin 1-2 astetta tavanomaista lämpimämpää, joskin maamme länsiosissa poikkeama jää 0,5-1 asteeseen. Suomen pohjoisimpia osia lukuun otamatta meillä on myös tavanomaista sateisempaa.

NOAA/NWS:n uusin vuodenaikaisennuste:

Kolmen kuukauden jaksoista tavanomaiseen verrattuna lämpimin Suomessa on joulu-helmikuu, 1-3 astetta yli normaalin. Tammi-maaliskuussa lämpötilat ovat 0,5-2 astetta yli tavanomaisen. Kaikkein lämpimin ilma verrattuna tavanomaiseen keskittyy koko talven ajan Etelä- ja Keski-Suomeen. Helmi-huhtikuussa tavanomaiset lämpötilat ylittyvät Etelä- ja Keski-Suomessa 0,5-1 asteella, Lapissa ollaan tavanomaisissa lukemissa. Maalis-toukokuussa lämpötilat ovat koko Suomesa 0,5-2 yli tavanomaisen. Huhti-kesäkuussa ja touko-heinäkuussa lämpötilat näyttäisivät tämänhetkisen hyvin alustavan ennusteen mukaan olevan 1-2 astetta yli tavanomaisen.

Yksittäisistä kuukausista lämpimin on joulukuu, Kaakkois-Suomessa jopa yli neljä astetta yli tavanomaisen. Vielä tammikuussakin voi olla 1-3 astetta tavanomaista lämpimämpää, jälleen erityisesti Kaakkois-Suomessa. Tässä uusimmassa ennusteessa koko talven aikana ei enää ole ainuttakaan keskimäärin tavanomaista kylmempää kuukautta. Helmi- ja maaliskuussa lämpötilat ovat Etelä- ja Keski-Suomessa 0,5-1 astetta yli tavanomaisen ja Lapissa tavanomaisissa lukemissa. Huhtikuussa lähes koko Suomessa on 0,5-1 astetta ja toukokuussa 1-2 astetta tavanomaista lämpimämpää.

Kolmen kuukauden jaksoista joulu-helmikuu näyttää tavanomaista sateisemmalta, kun taas muille kolmen kuukauden jaksoille ennuste ei näytä selvää poikkeamaa tavanomaisesta sademäärästä.

Yksittäisistä kuukausista joulukuu on selvästi tavanomaista sateisempi. Myös maaliskuussa varsinkin Etelä-Suomessa on viitteitä tavanomaista sateisemmasta säästä. Tammikuun, helmikuun ja huhtikuun osalta ennuste ei näytä selvää poikkeamaa tavanomaisesta, joskin tavanomaista sateisempaan säähän näyttäisi olevan hieman suurempi todennäköisyys kuin tavanomaista vähäsateisempaan säähän. Toukokuussa on Etelä-Suomen osalta viitteitä hieman tavanomaista vähäsateisemmasta säätyypistä.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

IRI:n myöhään eilisiltana julkaistu vuodenaikaisennuste:

Tammi-maaliskuussa koko Suomessa on 40 %:n todennäköisyydellä tavanomaista lauhempaa, 35 %:n todennäköisyydellä tavanomaisia lämpötiloja ja 25 %:n todennäköisyydellä tavanomaista kylmempää.

Helmi-huhtikuun sekä maalis-toukokuun kolmen kuukauden jaksoilla Itä-, Keski- ja Pohjois-Suomessa on 25 %:n todennäköisyydellä tavanomaista lämpimämpää, 35 %:n todennäköisyydellä tavanomaisia lämpötiloja ja 40 %:n todennäköisyydellä tavanomaista viileämpää. Eteläisimpään ja läntisimpään Suomeen ennuste ei näytä poikkeamaa tavanomaisesta.

Myös huhti-kesäkuussa tilanne jatkuu Pohjois-Suomessa samanlaisena. Etelä- ja Keski-Suomessa ollaan lähellä tavanomaisia lämpötiloja.

Sademäärien osalta ennuste ei näytä Suomeen poikkeamia tavanomaisesta. Ainoastaan aivan kaakkoisimpaan Suomeen saattaa maalis-toukokuussa ja huhti-kesäkuussa yltää Venäjän puolella sijaitseva tavanomaista sateisemman sään alue.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Japanin ilmatieteen laitoksen vuodenaikaisennuste tammi-maaliskuulle 2016:

Tavanomaiseen verrattuna kaikkein lämpimintä Euroopassa on Lounais-Euroopan alueella. Suomessa lämpötilat ovat lähellä tavanomaista, joskin on pieniä viitteitä tavanomaista lämpimämmästä säästä.

Venäjän ilmatieteen laitoksen vuodenaikaisennuste tammi-maaliskuulle 2016 (ennustekartassa virheellisesti vuosiluku 2015):

Suomessa lämpötilat ovat tavanomaisia. Aivan itäisimmässä Suomessa on pieniä merkkejä tavanomaista viileämmästä säästä.

Anonyymi kirjoitti...

AER näyttää ennustavan tavanomaista kylmempää talvea Eurooppaan:

https://www.aer.com/science-research/climate-weather/arctic-oscillation

https://www.aer.com/sites/default/files/tfcstJFM16_model_degC_NH.png

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Tässä luettavaksenne päivitetyt talven, kevään ja hyvin alustavasti myös kesän sääennusteet 2016. Näyttäisi siltä, että kylmän tammikuun jälkeen helmikuu olisi tavanomaista leudompi ja (lumi)sateisempi. Maaliskuussa voi olla jälleen viileää, kunnes pidemmälle kevättä kohti mentäessä päädytään ehkä taas tavanomaista lämpimämpiim lukemiin.

ECMWF:

Suomessa on helmi-huhtikuussa tavanomaista leudompaa 70-80 %:n todennäköisyydellä. Itäisimmässä Suomessa tavanomaista lämpimämmän sään todennäköisyys on jopa hieman tätäkin korkeampi. Suomessa on 70-80 %:n todennäköisyydellä myös tavanomaista sateisempaa lukuun ottamatta joitakin Lapin alueita.

NOAA/NWS:

Tammi-maaliskuun jakso on Suomessa 0,5-2 astetta tavanomaista kylmempi. Tavanomaiseen verrattuna kaikkein kylmintä on Lapissa. Helmi-huhtikuussa Suomessa on 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpää, paitsi Lapissa jäädään tavanomaisiin lämpötiloihin. Maalis-toukokuussa Suomen lämpötilat ovat lähellä tavanomaista, paitsi Itä-Suomessa on mahdollisuus 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpään säähän. Huhti-kesäkuussa lähes koko Suomessa on 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpää, aivan itäisimmissä ja pohjoisimmissa osissa jopa 1-2 astetta tavanomaista lämpimämpää. Sama tilanne jatkuu myös touko-heinäkuussa, paitsi aivan eteläisimmissä ja lounaisimmissa osissa Suomea jäädään lähelle tavanomaisia lämpötiloja. Kesä-elokuussa tilanne jatkuu edelleen samanlaisena, joskin tavanomaisten lämpötilojen alue saattaa hieman laajentua.

Yksittäisistä kuukausista tammikuu on selvästi tavanomaista kylmempi, koko Suomessa 1-4 astetta alle normaalin, paikoin jopa enemmänkin. Lapissa on myös maaliskuussa 0,5-1 astetta tavanomaista kylmempää, kun taas muualla Suomessa ollaan tuolloin tavanomaisissa lukemissa. Kaikki muut kuukaudet ennustejaksolla tammi-kesäkuu ovat Suomessa tavanomaista lämpimämpiä: helmikuussa 1-2 astetta (Itä- ja Keski-Suomessa jopa 2-3 astetta) yli normaalin, huhtikuussa pääosin 0,5-1 astetta yli normaalin, touko- ja kesäkuussa 0,5-2 astetta yli normaalin. Touko- ja kesäkuussa tavanomaista lämpimämpi sää keskittyy Lappiin, kun taas Lounais-Suomessa ollaan lähellä tavanomaisia lämpötiloja.

Kolmen kuukauden jaksojen sademäärät helmikuusta elokuuhun ovat Suomessa lähellä tavanomaista, joskin paikoin voi olla hieman tavanomaista sateisempaa. Sen sijaan Keski-Euroopassa näyttää olevan selvästi tavanomaista sateisempaa varsinkin ensimmäisillä kolmen kuukauden jaksoilla, kun taas Espanjan ja myöhemmin myös Portugalin alueella on tavanomaista kuivempaa.

Yksittäisistä kuukausista tammi-kesäkuun jaksolla Suomessa tavanomaiseen verrattuna selvästi vähäsateisin on tammikuu, sateisin helmikuu.

Japanin ilmatieteen laitos:

Suomessa on helmi-huhtikuun jaksolla keskimäärin tavanomaista lämpimämpää. Kaikkein varmimmin tavanomaiset lämpötilat ylittyvät Suomen eteläisimmissä ja itäisimmissä osissa. Sademäärien osalta ennuste ei näytä selvää poikkeamaa tavanomaisesta, vaikkakin Suomen eteläosissa saattaa olla tavanomaista vähäsateisempaa ja pohjoisimmissa osissa tavanomaista sateisempaa.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

IRI:n eilen päivitetty vuodenaikaisennuste Suomeen (lopputalven, kevään ja kesän 2016 sääennuste):

Sekä helmi-huhtikuussa, maalis-toukokuussa että huhti-kesäkuussa Suomen keskimääräiset lämpötilat ovat ajankohtaan nähden tavanomaisia. Huhti-kesäkuussa aivan kaakkoisimpaan Suomeen voi ehkä yltää tavanomaista lämpimämmän sään alue.

Touko-heinäkuussakin suuressa osassa Suomea ollaan lähellä tavanomaisia lämpötiloja, paitsi Itä-Suomessa on 40 %:n todennäköisyydellä tavanomaista lämpimämpää, 35 %:n todennäköisyydellä tavanomaisia lämpötiloja ja 25 %:n todennäköisyydellä tavanomaista viileämpää. Lisäksi Lapissa on viisi prosenttiyksikköä Itä-Suomea korkeampi todennäköisyys tavanomaista lämpimämpään säähän.

Kaikilla ennustetuilla kolmen kuukauden jaksoilla Euroopan osalta vain Suomen, Ruotsin ja Norjan lämpötilat näyttävät jäävät tavanomaisiin lukemiin. Muualla Euroopassa kivutaan yli tavanomaisten lämpötilojen. Erityisen selvästi (tavanomaista korkeampien lämpötilojen todennäköisyys 70-80 %) lämpimyys näkyy huhti-kesäkuussa Länsi-Euroopassa ja touko-heinäkuussa Keski-Euroopassa.

Sademäärät ovat tavanomaisia kaikilla ennustejaksoilla sekä Suomessa että muualla Euroopassa.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

NOAA/NWS, päivitetty vuodenaikaisennuste Suomeen:

Tämänhetkisen ennusteen mukaan kolmen kuukauden jaksoista tavanomaiseen verrattuna lämpimin on helmi-huhtikuu 2016, jolloin on koko Suomessa 1-2 astetta tavanomaista lämpimämpää. Samaan anomaliaan päästään Pohjois-Suomessa myös huhti-kesäkuun, touko-heinäkuun, kesä-elokuun ja heinä-syyskuun kolmen kuukauden jaksoilla, joiden aikana Etelä-Suomessa on 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpää. Vain maalis-toukokuussa koko Suomessa ollaan tavanomaisissa lämpötiloissa, joskin silloinkin aivan maamme eteläisimmissä osissa on mahdollisuus 0,5-1 astetta normaalia lämpimämpään säähän.

Yksittäisistä kuukausista tavanomaiseen verrattuna lämpimin on tämän ennusteen mukaan helmikuu, koko Suomessa yli kolme tai jopa yli neljä astetta tavanomaista lämpimämpi. Maaliskuu kuitenkin viivyttää kevään alkamista, sillä Etelä- ja Länsi-Suomessa ollaan tavanomaisissa lämpötilalukemissa, muualla maassamme 0,5-2 astetta tavanomaista kylmemmissä lämpötiloissa. Huhtikuussa lähes koko Suomessa on 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpää, kuten Etelä-Suomessa myös toukokuussa, jolloin Pohjois-Suomessa ylletään 1-2 astetta tavanomaista korkeampiin lämpötiloihin. Kesäkuussa Suomessa on 0,5-3 astetta tavanomaista lämpimämpää siten, että lähimpänä tavanomaista olevat lukemat keskittyvät Etelä-Suomeen ja selvimmin tavanomaista lämpimämmät lukemat Pohjois-Suomeen. Heinäkuussa tilanne jatkuu lähes samana kuin kesäkuussa, mutta korkeimmillaan poikkeama tavanomaiseen verrattuna on 2-3 astetta.

Kolmen kuukauden jaksojen sademäärät ovat Suomessa tavanomaisia lukuun ottamatta helmi-huhtikuun jaksoa, jolloin Etelä- ja Keski-Suomessa on tavanomaista sateisempaa.

Yksittäisistä kuukausista tavanomaiseen verrattuna sateisin Suomessa on helmikuu, jolloin paikoin on niin sateista, ettei poikkeamaa osoittava asteikko edes tahdo riittää. Tavanomaiseen verrattuna kaikkein sateisinta on Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon alueella. Maaliskuussa Keski-Suomessa ja Lapin etelä- sekä keskiosissa voi olla tavanomaista vähäsateisempaa. Muut kuukaudet ovat sademääriltään lähellä tavanomaista, joskin heinäkuussa on pieniä viitteitä tavanomaista sateisemmasta säästä.

Tämän ennusteen mukaan tulossa on siis hyvin leuto ja sateinen helmikuu, joten voimme odotella iltapäivälehtien lööppejä sään yllätyskäänteestä. Viileä maaliskuu kuitenkin viivyttää kevään alkamista. Kesästä näyttäisi kuitenkin NOAA:n ennusteen mukaan muodostuvan Suomessa lämmin, päinvastoin kuin viime viikolla ennusteensa julkistaneen ja viime kesän sään Suomen osalta ehkä parhaiten ennustaneen IRI:n ennusteessa. NOAA:n ja IRI:n ennusteissa yhteneväistä on kuitenkin se, että tavanomaiseen verrattuna lämpimin sää näyttää keskittyvän Pohjois-Suomeen, mikä tietäisi hyvää Lapin matkailulle.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Tuoreimmat sään vuodenaikaisennusteet voit nyt lukea uudesta blogipostauksestani ”Kevään sääennuste 2016”.

Anonyymi kirjoitti...

Saisiko sinulta jossakin vaiheessa ennusteita kesän 2016 säistä?

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Kiitokset mielenkiinnostasi sääasioita kohtaan. Alustavat kesän sääennusteet voit lukea kevään sääennustekatsauksestani. Erillinen koonti kesän vuodenaikaisennusteista ilmestyy huhtikuun puolivälin paikkeilla.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Olen nyt julkaissut uudessa blogipostauksessa viideltä tutkimuslaitokselta yhteenvedon, jossa selostan talven 2016-2017 sään vuodenaikaisennusteet Suomeen.