sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Myllypuron luontopolulla 28.9.2014


Myllypuron luontopolku sijaitsee Kouvolassa mukavasti pyöräily- tai kävelyetäisyydellä keskustasta. Itse polulla pyöräily ei kuitenkaan ole mahdollista. Polku alkaa Gasumin maakaasuaseman ja vanhan Kiehuvan koulun (nykyisen päiväkodin) välistä, maantiesillan alta, entisen myllyn kohdalta. Paikalla lienee ollut mylly jo 1700-luvulla.


Myllypuron luontopolulla on pituutta 1,2 kilometriä vanhalta myllyltä Kymenlaaksontielle. Polku ei ole rengasreitti, joten halutessaan takaisin lähtöpisteeseen on palattava samaa reittiä. Kävellen on kuitenkin mukava lenkki kulkea keskustasta Kiehuvantietä pitkin vanhalle myllylle polun alkuun, sitten polkua pitkin Kymenlaaksontielle ja Kymenlaaksontietä pitkin takaisin keskustaan. Aikaa kannattaa varata ainakin kolmisen tuntia. Linja-autollakin kyllä pääsee polun lähelle, sillä Kymenlaaksontiellä jätevedenpuhdistamon ja polun toisen pään välillä on linja-autopysäkki. Kymenlaaksontieltä polun päätä on kuitenkin vaikeampi löytää kuin Kiehuvantien puolelta.


Myllypuro eli Niittyjoki laskee Kymijoen Värälänkoskeen. Myllypuron uoma on uurtunut syvälle savikkoiseen maaperään. Paikoitellen uoma myös mutkittelee voimakkaasti.


Myllypuron alueella on runsaasti lahopuita. Käävät ja muut sienet menestyvät hyvin. Paikoin on nähtävissä myös upeita pahkoja.


Myllypuron alueella tavataan esimerkiksi metsäkauriita, liito-oravia ja palokärkiä. Kasveista erityisen huomattavaa on imikän runsaus koko alueella. Kosteikkokasvillisuus on näyttävää.


Myllypuron vartta rauhoitettiin vuonna 1983 silloisen maanomistajan Margareta Segercranzin hakemuksesta yhteensä 11 hehtaaria. Tuolloin rauhoitettu alue käsitti noin 50 metriä leveän alueen puron molemmin puolin noin 1,2 kilometrin matkalta, siis lähinnä purovarren lehtorinteet. Alue siirtyi Kouvolan kaupungin omistukseen vuonna 1990, ja nykyään rauhoitettua aluetta on 28,4 hehtaaria.


Kesän 2014 laulujoutsenpoikue oli syyskuun lopulla kasvanut jo isokokoisiksi joutseniksi.


Lisätietoja

Kouvolan kaupunki: Luontopolut

Kouvolan Sanomat: Myllypuron lehto on maassamme harvinaista metsätyyppiä

Pohjois-Kymen Luonto: Hyviä retkikohteita

Portti.kuvat.fi: Myllypuron luontopolku

1 kommentti:

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Tänään Yhdysvalloissa ensi-iltaan tuleva kauhuelokuva ”Rage: Midsummer's Eve” on kuvattu Kouvolassa ja Iitissä, osittain Myllypuron maisemissa.