torstai 6. maaliskuuta 2014

Uutuuskirja tuotantoeläinten pahoinvoinnista hätkähdyttää realistisuudellaan

Kouvolalaistaustaisen Eveliina Lundqvistin viime viikolla ilmestynyt "Salainen päiväkirja eläintiloilta" luo hyvin subjektiivisista lähtökohdista huolimatta melko objektiiviselta vaikuttavan lopputuloksen. Teos paljastaa jopa täysin selkeitä lainvastaisuuksia ja rikkomuksia. Toisaalta joillakin tiloilla on ainakin pyritty ottamaan huomioon eläinten hyvinvointi. Tämä kirja tulee varmasti herättämään keskustelua.

Kuvan © Vera Kuttelvaserova - Fotolia.com. Kuvan yksilö ei liity Eveliina Lundqvistin kirjaan.

"Paskaa". Näin kuului ensimmäinen lukemani nimettömän nettikirjoittajan kommentti Eveliina Lundqvistin kirjasta "Salainen päiväkirja eläintiloilta", jonka on kustantanut Into Kustannus. En tiedä, mitä kommentoija tuolla kommentillaan tarkoitti. Kirjan aihetta, tietoja tai sisältöä? Jos kommentoija tarkoitti kirjan sisältävän kuvauksia eläinten paskaisista oloista - sekä sananmukaisesti että vertauskuvauksellisesti - voin olla kommentoijan kanssa samaa mieltä. Kirjaa ei kannata tuomita ainakaan pelkkien nettijuttujen perusteella ilman kirjan lukemista.

Eveliina Lundqvist (s. 1979) on koulutukseltaan opettajan pätevyyden saanut maatalous- ja metsätieteen maisteri. Hänen pro gradu -tutkielmansa on nimeltään "Miten Suomen eläinsuojelulainsäädäntö mahdollistaa kanojen (Gallus gallus) lajityypillisen käyttäytymisen nykypäivän tuotanto-oloissa?" (Bio- ja ympäristötieteiden laitos, Helsingin yliopisto 2005).

Lundqvist on puolustanut jo vuosien ajan eläinten oikeuksia ja kasvissyöntiä. Tämä uutuuskirja kertoo vuosista 2011-2012, jolloin Lundqvist opiskeli eläintenhoitajaksi pystyäkseen perustamaan tuotantoeläinten turvakodin. Opiskelun aikana hän pääsi työskentelemään lähes kahdessakymmenessä erilaisessa navetassa, sikalassa, kanalassa, broilerihallissa, hevostallissa tai lampolassa.

Lundqvistin johtotähtenä toimi tämä ajatus: "Olin kyllästynyt siihen, kuinka tuottajat ja heidän etujärjestönsä hokivat, etteivät eläinaktivistit tienneet mitään eläimistä, että kaikki on vain propagandaa ja liioittelua. -- Ei minun olisi tarkoitus kuvata eläimiä tai tehdä muutakaan lain toisella puolella häilyvää. --  Kumpi on oikeassa? Se, joka on tehnyt koko elämänsä jotakin ja turtunut siihen, vai se, joka näkee asian ensimmäistä kertaa? Toivoin kovasti, etten ikinä turtuisi eläinten kärsimykseen ja alkaisi nähdä sitä normaalina."

Mainoksen mukaan "tämä kirja paljastaa ensimmäistä kertaa, mitä suomalaisilla eläintiloilla todella tapahtuu". Aiemmin laajalti julkisuuteen levinneet tiedot perustuvat joko hetkittäisiin salakuvauksiin, jotka eivät kerro mitään niistä rutiineista, kuinka tuottajat toimivat eläinten kanssa, tai tuottajien kanssa ennakkoon sovittuihin käynteihin. Tätä jälkimmäistä kirjatyyppiä edustaa hyvästä syystä vuoden 2012 Tieto-Finlandia -palkinnon voittanut Elina Lappalaisen kirja "Syötäväksi kasvatetut", josta myös lukiomme opiskelijat ovat pitäneet.

FT, ympäristö- ja eläinetiikan dosentti Elisa Aaltola kirjoittaa Lundqvistin kirjan jälkisanoissa näin: "Salainen päiväkirja eläintiloilta täyttää siis tärkeän tyhjiön: se tuo esille, mitä tuottajat tekevät eläimille silloin, kun kukaan ei ole näkemässä."

Subjektiiviset lähtökohdat

Kirjan esipuheessa Lundqvist tähdentää näin: "Jos joku muu olisi seisonut saappaissani, hän olisi varmasti nähnyt ja kokenut asiat toisin. Taustalla kaikuvat omat asenteeni ja omat aiemmat kokemukseni. Uskallan kuitenkin sanoa, etten ole liioitellut."

Lundqvist aloitti kasvissyönnin 15-vuotiaana. Kun kotona oli ruokana broileria, hän kiinnitti kanankoipien päälle lapun, jossa oli musta risti ja tällainen teksti: "Tässä makaa kana, joka eli ahtaissa oloissa ja kärsi kivuliaista jalostusongelmista. Sitten se kuoli tuskaisesti vain ihmisen makunautinnon takia." Sen jälkeen kotona ei broileria enää tarjottu. Lopulta äiti lopetti kokonaan liharuokien tekemisen, kun isäkin alkoi mieluummin syödä kasvisruokia niiden paremman maun takia.

Vasikoiden nupoutus eli sarvien alkujen polttaminen

Tiloilla vasikat nupoutetaan poltinraudalla, kuumalla kolvilla, jottei niille kasvaisi sarvia. Tämä on välttämätöntä varsinkin pihattonavetoissa, etteivät lehmät tökkisi toisiaan tai ihmisiä ahtailla käytävillä tai kiima-aikaan.

Nupoutukseen suositellaan rauhoittavaa lääkettä ja paikallispuudutusta. "Ilman puudutusta toimenpide on raaka", kertoo "Eläinten lääkintä ja hoito, Käsikirja eläinten hoitajille" -kirja (Sirkkola ja Tauriainen, Opetushallitus 2010).

Ylen uutisen mukaan nupoutus aiheuttaa vasikoille kolmannen asteen palovamman. Lähes kaikki maamme vasikat nupoutetaan, mutta vain puolet niistä saa asianmukaisen kipulääkityksen. Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan nupoutettu vasikka kärsii kipua jopa viisi päivää. Myös tilalliset itse ovat huomanneet lääkittyjen vasikoiden olevan hyväkuntoisempia ja pirteämpiä kuin lääkitsemättömien.

Tilallinen voi tehdä nupoutuksen itse, mutta rauhoittavia lääkkeitä ja puudutusta voi antaa vain eläinlääkäri (itse voi antaa vain jäähdyttävää kylmäsprayta). Eräs tilallinen perustelikin Lundqvistille puudutuksen puutetta näin: "Se maksaa sata euroa. -- Vasikasta saa 300 euroa, joten se sata euroa on paljon. Se on tätä, kun eläinten arvo on laskenut. Kun eläimestä maksetaan niin vähän, on tingittävä sitten hoitokustannuksissa."

Eläinlääkäri kertoi Lundqvistille nupoutuksen maksavan seitsemän euroa per vasikka. Jos eläinlääkäri lisäksi tekee nupoutuksen muun käynnin yhteydessä, tästä ei tule edes matkakuluja.

Entistä omituisemmaksi tilanteen tekee tämä: " 'Saadaanko me sitä hyvinvointitukea? Eikös sitä varten tarvitsisi olla eläinlääkärin tekemä nupoutus?' Emäntä kysyi isännältä. 'Kyllä me sitä haettiin. Tarvitsisihan sitä varten kutsua eläinlääkäri, mutta me sovittiin eläinlääkärin kanssa, että voimme tehdä nupoutuksen itse.' 'Eli siis eläinlääkäri tarvitsisi olla tukea varten, mutta teidän eläinlääkäri on antanut teille luvan tehdä asian itse?' Varmistin vielä. 'Joo, niin on sovittu.' "

Huvitutit

Vasikoilla on valtava imemistarve, vaikka vasikat erotetaan emoista. Tätä varten vasikoille on kehitetty huvitutteja ja tuttiämpäreitä, joista ne voivat imeä maitoa. Eräs isäntä perusteli tuttiämpärin puutetta tällä tavalla: "Ai miksen käytä... No kai se on laiskuutta. En jaksa pestä niitä." Onneksi toisenlaisiakin tiloja löytyy. On tuttiämpäreitä ja vapaata tuttijuottoa.

Lehmillä todella on nimet

Valion televisiomainoksessa lehmillä on nimet, ja Valio on jopa julkaissut lehmien nimipäiväkalenterin. Lundqvist vahvistaa, että jopa tietokoneohjelma vaatii lehmien nimien kirjoittamista. Yleensä isännät eivät kuitenkaan muista lehmiä nimillä vaan numeroina.

Siat purevat häntiä ja porsaille tehdään kastraatio vastoin lakia

Kirjasta löytyy useita kuvauksia siitä, kuinka yleisiä hännänpuremat ovat sioilla. Osalla sioista voi olla hädin tuskin hännän tynkääkään jäljellä. Sikafarmareiden mukaan puremia oli joitakin vuosia sitten vieläkin enemmän, kun karsinat olivat pienempiä: "Antibioottia kului todella paljon. Koko ajan sai olla pullon kanssa liikkeellä." Jos sioilla olisi oikeasti riittävän paljon tilaa, ne eivät tällä tavoin pureskelisi toistensa häntiä ja korvia.

Porsaiden kastraatiota tehdessään emäntä selosti tähän tapaan: "Jos poikapossuille annetaan se [kipulääke] puoli tuntia ennen leikkausta, niin ehkä sitten [auttaa kipua lievittävästi]. Mutta en minä niitä ala montaa kertaa karsinasta nostelemaan. Oikeasti sitä pitäisi antaa kolmen päivän ajan. Mutta siinä vaiheessa minä lopetan sikojen pidon. -- Oikeasti lain mukaan tämä pitäisi tehdä veitsellä, eikä repimällä, mutta siihen tarvitsisi kaksi ihmistä tai sellaisen laitteen, johon porsaan voi laittaa kiinni. -- On meillä se laite, mutta ei sitä ole käytetty."

Toisella tilalla kastraatio tehtiin pihdeillä veitsen sijaan ja tilanhoitajan mukaan hyvin nopeasti: "Kipulääkkeen vaikutusta pitäisi ilmeisesti odotella, mutta me kyllä kastroimme saman tien."

Sähköpiiskat käytössä

Lain mukaan sähköpiiskaa saa käyttää vain täysikasvuisten nautojen tai sikojen ohjaamiseen enintään yhden sekunnin ajan (eikä tarpeettoman tiheään), "jos se on ehdottoman välttämätöntä". Tällöinkin eläimillä on oltava mahdollisuus liikkua.

Lundqvist oli todistamassa joitakin tapauksia, joissa käytettiin sähköpiiskaa, vaikka MTK:n asiantuntijan muutama päivä sitten antaman tiedon mukaan sähköpiiskoja ei käytetä: "Tuottajajärjestö MTK:ssa kummeksutaan kirjan väitteitä. Tuotantoeläinten terveyteen ja hyvinvointiin perehtynyt asiantuntija Leena Suojala sanoo, ettei ole nähnyt tuottajien käyttävän sähköpiiskaa tuotantoeläintiloilla 1980-luvun jälkeen. Hän sanoo, että teuraskuljetuksia velvoittavat tarkat ohjeet, joita tarkastuseläinlääkärit valvovat. 'Minulla on sellainen kuva, etteivät monet teuraskuljettajat enää edes pidä sähköpiiskaa mukana, koska siitä ei koeta olevan mitään hyötyä', vuosia eläinlääkärinä toiminut Suojala sanoo."

Kanoilla on tuotantoeläimistä kaikkein huonoin asema

Lundqvistin käsitys virikehäkkikanalasta ei ole kovin ruusuinen: "Koko sana 'virike' on kyllä täysin naurettava kanahäkkien kohdalla. Virikettä olisi, jos kanoilla olisi vaikka jokin lelu. Oikeampi sana olisi varusteltu häkki. Eihän sänkykään ole ihmiselle 'virike'. -- Olin hämmästynyt, miten hyvin lain kaikki määräykset voidaan kiertää. Lain mukaan häkeissä on oltava pehkupaikka. Käymässäni paikassa oli kyllä pehkupaikka, mutta se oli käytössä vain pari tuntia päivässä: laissa kun ei sanota, että pehkua olisi oltava koko ajan tarjolla. Pehku oli kutterilastua, joka tuotiin liukuhihnalla. Liukuhihnakuljetus tarkoitti sitä, että viimeisten häkkien kohdalle saapuessa pehkusta suurin osa oli jo pölissyt pois. Lain vaatimat pesät olivat muovisella läpällä erotettu pieni alue, jossa pehmikkeen virkaa toimitti muovista kynnysmattoa muistuttava suikale. -- Kananmunapaketissa luki isolla 'pienryhmäkanalan munia' ja 'virikemunia'. Kun oikein tihrusti, näki pienellä tekstin 'virikehäkkimunia'."

Virikehäkkikanalan omistajan mukaan kanat nokkivat toisiaan 20-25 kanan virikehäkeissä enemmän kuin tavanomaisissa häkeissä, joissa on vain kolme kanaa. Monilla kanoilla ei ollut mahassa ja peräpäässä lainkaan höyheniä. Isäntä osasi kertoa: "Kyllä jos nämä tästä laitettaisiin sellaiseen lemmikkikanalaan, niin alkaisi höyhenet kasvaa kovinkin nopeasti. Jos vain syöttäisi sellaista rehua, ettei munantuotto olisi niin korkea."

Kanalasta löytyi jatkuvasti kuolleita kanoja ja kerran jopa häkin alalaidan ja kananmunaliukuhihnan väliin juuttunut, kituva kana, jonka molemmista jaloista oli varvas vääntynyt irti. Kana oli voinut olla jumissa koko päivän, sillä liukuhihna oli ollut päällä useita tunteja, eikä munien kulku ollut pysähtynyt.

Lundqvist työskenteli myös broilerihallissa, jossa oli 100 000 elävää lintua. Raatoja noukittiin pihdeillä ja pudoteltiin pyykkikoriin. Lundqvist pohtii: "Olin alun perin pelännyt, että minut pakotetaan tappamaan lintuja, mutta nyt toivoin, että oppisin tekemään sen. Keräsin muutaman kituvan linnun samaan kohtaan lähelle ovea... -- Kun lähdin viimeiselle riville, kielsi isäntä minua poimimasta kituvia: 'ehtiihän ne huomenna'." Broilerihallilla onkin jopa oma krematorio!

Broilereista puhutaan jopa lainsäädännössä kilotavarana eikä yksilöinä. Neliöllä voi Suomessa olla 42 kilogrammaa eläviä broilereita. Muualla Euroopassa on pienempiä lintutiheyksiä, 35 kiloa neliöllä.

Kenen leipää syöt, sen laulua laulat

Eläinlääkäreiden käynneistä on sovittu etukäteen ja kerrankin eräs sikafarmari piilotti vammautuneen sian lääkäriltä. Lundqvist kertoo: "Omatuntoni voitti taistelun ja kuiskasin eläinlääkärille: Tuolla oven takana on sika. -- Älä kerro että kerroin! -- [Eläinlääkäri:] No en minä siitä voi tietää, jos se siellä on. -- Mutta eläinlääkäri näytti olevan hyvää pataa farmarin kanssa, eikä hän halunnut ottaa ikävää asiaa esille."

Kyseinen sikala saa 7000-8000 euroa eläinten hyvinvointitukea vuodessa. Lundqvist ihmettelee: "Eli siis kolmenkymmenen sentin seinään kiinnitettävä metalliketju riittää virikkeeksi ja neljä kourallista kutteria kuivikkeeksi ja sitten maksetaan monta tonnia...?"

Eräällä lehmätilalla jopa osa vasikoista oli kytketty kaulasta pikkuparsiin selvästi vastoin eläinsuojelulakia. Kun eläinlääkäri huomautti asiasta, isäntä vakuutteli vasikoiden kohta pääsevän parempiin tiloihin. Siitä ei kuitenkaan keskusteltu, mitä tarkoittaa "kohta".

Sikayrittäjien seminaarissa vanhempi konstaapeli oli väitteen mukaan neuvonut luvattomiin salakuvaajiin kyllästyneitä sikafarmareita hyvin erikoisesti (nauhoitettu sikayrittäjien edustajan kertomus): "Mutta jos nyt sattuu niin että pohjalainen veri kiehahtaa siinä vaiheessa, kun jos joku tulee sinne, niin hän antoi ohjeen, että kannattaa ampua etupuolelle eikä selkään. Jos ampuu etupuolelle niin oikeuskäsittelyssä voi sanoa, että piti puolustautua, mutta jos ammutte selkään, niin heikoilla olette."

Jalostus aiheuttaa ongelmia sekä lemmikki- että tuotantoeläimille

Harjoittelijana eläinlääkärin klinikalla Lundqvist pääsi tutustumaan koirien ja kissojen jalostuksen aiheuttamiin ongelmiin ja jopa vakuutuspetokseen. Aikoinaan Lundqvist oli haaveillut eläinlääkärin ammatista, mutta nyt mieli oli muuttunut: "Olen silti helpottunut, etten ryhtynyt opiskelemaan seitsemää vuotta vain sen takia, että voisin korjailla päivästä toiseen ihmisen turhamaisuuden jälkiä."

Tuotantoeläimistä esimerkiksi siat ovat nykyään - sikafarmarin mukaan - risteytysten takia aggressiivisempia kuin aikaisemmin. Sioilla on siankasvattajan mukaan paiseita siksi, että niistä on jalostettu läskittömiä. Mikäli porsaita syntyy runsaasti, emakko joutuu lujille ja laihtuu. Kun läskikerros ei suojaa, tulee paise.

Kanat taas ovat alun perin munineet kahdeksan munaa vuodessa, mutta jalostuksella ja ruokavaliolla munantuotto on lähes 40-kertaistunut. Millainen voimia vaativa ponnistus tämä on kanalle?

Lundqvist on tätä mieltä: "Sitä paitsi nykyisenkaltaiset eläimet on jalostettu niin sairaiksi, että ne kärsivät pelkästä olemassaolosta, varsinkin broilerit. Siksi olisikin hyvä, että ne kuolisivat sukupuuttoon. Maatiaisrodut ovat sitten asia erikseen."

Vegaanit ja lihaanit

Lihankulutus on Suomessa noussut 1950-luvun alle 30 kilogrammasta henkeä kohden vuodessa lähes 50 kiloon. Liharuokaa syövistä ihmisistä Lundqvist käyttää nimitystä lihaani.

Lundqvistin mukaan kasvisruuan irvikuvassa mausteet on korvattu juustolla. Tämä on hyvin yleinen kokemus kasvisruokavaliota noudattavilla. Omia lukioaikojaan Lundqvist muistelee näin: "Seuraavana päivänä koulun ruokalan linjastolla minulle yritettiin tarjota kalaa. Kun mainitsin ystävällisesti, ettei kala ole kasvis, katsoi toinen keittäjä toiseen ja sanoi halveksien: Ja tuo on 18-vuotias!". Omasta kokemuksestani taas voin kertoa, että pari vuotta sitten kouvolalaisessa hotelliketjun ravintolassa yhdelle seurueemme kasvisruokailijalle ehdotettiin ruoaksi broileria.

Lundqvist kuitenkin kiittää lukiotaan siitä, että hänen ehdotuksestaan keittäjät valmistivat maailman kasvisruokapäivän kunniaksi kaikille kasvisruokaa.

Lundqvistin mukaan on "hassua, että ihmiset luulevat aina, että kasvissyöjät syövät vain kasviksia". Joskus jääkaapista on vaikea edes löytää kasviksia, kun jääkaappi saattaa olla täynnä kauramaitoa, kaurajogurttia, tofua, soijajuustoa ja muuta vastaavaa.

Lundqvist osallistui myös Itä-Suomen yliopiston tutkimukseen vegaanien ruokavaliosta. Tutkimustuloksen mukaan vegaanit syövät liian vähän kasviksia!

Lopuksi

Arvostan tätä kirjaa hyvin paljon siksi, että se on lakia noudattava keino vaikuttaa eläinten oikeuksiin. Henkilöt ja tilat tai edes alueet eivät ole tunnistettavissa, joten yksityisyyden suojakaan ei ilmeisesti rikkoudu.

Plussaa annan kirjalle myös siitä, että se on painettu kierrätyspaperille. Valitettavasti painopaikka kuitenkin on Riika. Edullisuusko ratkaisi tässäkin niin kuin eläinten kohtelussa? Miksei tuettu suomalaista työllisyyttä ja kuljetusmatkojen lyhentämistä?

Hyvin subjektiivisista lähtökohdista huolimatta kirja tuntuu melko objektiiviselta. Lundqvist joutuu toteamaan tilojen, ihmisten ja eläinten olevan erilaisia. Monta kertaa hän kertookin myös positiivisista kokemuksista: "Tilan omistaja näytti kohtelevan lampaita suht hyvin. Ei potkuja, lyöntejä, huutoa. Välillä lampaat saivat osakseen jopa rapsutuksia ja lempeitä sanoja. -- Isäntäväen kunniaksi on sanottava, etten huomannut heidän piilottelevan mitenkään sikojen olosuhteita. Sen sijaan he oikein esittelivät osan sairaista eläimistä." 

Aina on kuitenkin parannettavaa. Hollannissa jopa joidenkin tehotuotantosikaloiden siat pääsevät ulkoilemaan, tonkimaan ja ottamaan mutakylpyjä.

Yksi kirjan kantava sanoma on tämä: "Eläimistä välittäviä ihmisiä syytetään siitä, että he inhimillistävät eläimet. Inhimillistäminen on sitä, että koirille laitetaan vaatteet, niiden turkkia värjätään ja niitä kohdellaan kuin ihmislapsia. Disneyn piirretyt ovat inhimillistämistä. En harrasta sellaista. Koiran pitää saada olla koira, lehmän lehmä ja ihmisen ihminen. -- Toivoisinkin, että jokainen ihminen näkisi vasikan nupoutukset, porsaiden kastroinnin, kanojen kannibalismin ja eläinten teurastamiset ja päättäisi sen jälkeen, ostaako vielä eläintuotteita. -- Olen aina ärsyyntynyt ihmisistä, jotka eivät kestä nähdä totuutta. Sellaisista, jotka kääntävät kanavaa kun kuvataan sotaa tai vaihtavat sivua, jos lehdessä kerrotaan tuotantoeläintilojen kauheuksista. Lähinnä ärsytystä aiheuttaa se, että nämä ihmiset eivät tee asioiden eteen mitään, yrittävät vain olla kuin mitään kauheaa ei tapahtuisi. Hittolainen! Mitä enemmän tietää, sitä enemmän voi auttaa. Inhoan silmien ummistamista. Asioista pitää ottaa vastuu! -- Jotkut väittävät, että eläinjärjestöt liioittelevat ja provosoivat. Ikävä kyllä totuus riittää. -- Oli kiva kuitenkin huomata, että jossain paikassa edes pyrittiin parempaan."

Suosittelen kirjaa kaikille eläinten oikeuksista ja hyvinvoinnista kiinnostuneille. Niistä paskaisista ja karuista eläinkohtaloista huolimatta kirjaan mahtuu myös paljon tunteellisia ja jopa hauskoja tai huvittaviakin hetkiä. Tällainen on esimerkiksi kuvaus tyylikkäästi pukeutuneesta ja meikatusta naispuolisesta keinosiementäjästä paskaisessa navetassa käsi lehmän peräaukossa.

Erityisen hellyttävä taas on kirjan lopussa oleva kuvaus saksalaisen eläinten turvakodin Totoro-nimisestä possusta. Kaiken kauheuden jälkeen kirjalla on onnellinen loppu, niin kuin hyvissä kirjoissa kuuluu olla.

Katso myös nämä

Kirjan Facebook-sivut

Eveliina Lundqvist Huomenta Suomi -ohjelman haastattelussa

Eläinfilosofi Elisa Aaltola: "Yhteiskunta käyttää eläimiä psykopaatin ja narsistin tavoin"

Pinterest: Pilakuvia ja hätkähdyttäviä mainoksia eläinten oikeuksista

13 kommenttia:

ooona kirjoitti...

hitsin hyvä teksti, Jari!

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Joissakin julkisuudessa esitetyissä tuottajien kommenteissa Lundqvistia on syytetty siitä, että hän on väärinkäyttänyt luottamusta tehdessään muistiinpanoja ja julkaistessaan kirjan harjoittelusta. Tämäkö siis on ongelma, että asioista kerrotaan?

Minä nostan hattua sille, että ongelmat otetaan esille. Samalla tavalla kiitän myös vanhusten tai sairaiden hoitajia, jotka ovat avoimesti kertoneet ongelmista. Eläinten kohdalla tämä on sikäli vieläkin tärkeämpää, ettei eläimillä ole muita puolestapuhujia. Eläimet eivät osaa puhua puolestaan.

Sekö ei sitten tuottajien mukaan ole luottamuksen väärinkäyttöä, jos tiloilla toimitaan vastoin eläinsuojelulakia tai vastoin hyvinvointitukien ehtoja? Sekö ei ole luottamuksen väärinkäyttöä, jos tilannetta kaunistellaan tarkastavalle eläinlääkärille?

Vika näyttää aina olevan muissa. Tilalliset kauhistelevat kerrostalossa pidettävää koiraa, jota ulkoilutetaan vain muutaman kerran päivässä. Kaupunkilaiset kauhistelevat eläinten oloja tiloilla. Tosin on sanottava, että se kaupunkilaiskoira sentään saanee hellää hoivaa ja pääsee edes välillä ulos. Ja jopa yksiössä sillä on enemmän liikkumistilaa kuin sioilla tai lehmillä.

Ihmiset ovat erilaisia. Tämä pätee myös tilallisiin. Väärinkäytöksiä tapahtuu varmasti aina. Julkisuuteen tulleiden (Lundqvistin ja muiden) tietojen perusteella eläinten oikeuksia kuitenkin loukataan tehotuotannossa aivan liian systemaattisesti. Kyseessä eivät näytä olevan vain yksittäistapaukset.

Vika lienee rakenteissa. Tehotuotanto on (lähes) mahdotonta eläinten oikeuksia kunnioittaen. Kun eläimiä on paljon (esim. 100 000 broileria), jokaisen yksilön hyvinvointia on mahdoton tarkkailla tai edes yrittää mahdollistaa. Tuottajat vetoavatkin siihen, ettei eläinten oloja voi parantaa, koska se tulee markkinataloudessa liian kalliiksi.

Koko systeemi vaatii siis uudistusta. Eläimiä ei voi ongelmitta tuottaa samalla tavalla massatuotantona kuin autoja tai kännyköitä!

Anonyymi kirjoitti...

https://www.facebook.com/groups/701211979899920/

https://www.facebook.com/avoinmaaseutu?fref=ts

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Tässä nuo anonyymin kommentoijan lähettämät linkit toimivina:

https://www.facebook.com/groups/701211979899920/

https://www.facebook.com/avoinmaaseutu?fref=ts

Lue myös
MTK:n vastine Eveliina Lundqvistin kirjaan sekä Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin tutkimus tuotantoeläinten hyvinvoinnin edistämiseen liittyvistä tuottajien asenteista.

Anonyymi kirjoitti...

Uskotko, että tuotantoeläinten pahoinvointi on mahdollista lopettaa? Suositteletko oppilaillesi lihansyönnin lopettamista?

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Kiitos kysymyksistäsi.

Aina isossa ihmisjoukossa, olkootpa he tilallisia tai muita ihmisryhmiä, on myös sellaisia, jotka laiminlyövät velvollisuutensa. Siksi tuottajien on mielestäni turha hermostua epäkohtien paljastamisesta. Eikö ole kaikkien etu, että epäeettisimmät tuottajat saadaan paljastettua? Stora Ensokin on juuri myöntänyt lapsityövoiman käytön alihankkijaketjussaan. Viisasta on myöntää ja puuttua epäkohtiin, joita suurimittakaavaisessa tuotannossa aina on jossakin.

Uskon, että tuotantoeläinten hyvinvointia on ainakin mahdollista parantaa. Ehkä tällaisessa laajamittaisessa massa- tai tehotuotannossa pahoinvointia ei voi kuitenkaan mitenkään kokonaan estää, vaikka tuottajat kuinka haluaisivatkin, yrittäisivät ja tekisivät parhaansa.

Tällaiseen kirjaan (tai siitä tehtyyn blogikirjoitukseen) on tietenkin valittu ne kaikkein ongelmallisimmat tapaukset. Siinä mielessä tulos on kärjistetty, eikä kaikkia tuottajia tietenkään pidä tämän perusteella leimata.

Niinpä esimerkiksi MTK:n ei – minun mielestäni – pitäisi suuttua paljastuksista vaan pikemminkin myöntää, että tällaista välillä tapahtuu ja että näihin tapauksiin täytyy puuttua. Ihmisluonnolle ominaista kuitenkin on se, että vikaa nähdään usein vain muissa, eikä omia epäkohtia haluta käsitellä. Hyvä ja tuore esimerkki tästä on se, että kun WWF:n uuden kalasuosituksen mukaan kotimainen kasvatettu kirjolohi on hyväksyttävää ja norjalainen vain harkiten hyväksyttävää, Suomen Kalatalouden Keskusliiton toiminnanjohtaja on kuitenkin peräti sitä mieltä, että norjalainen lohi kuuluisi kokonaan vältettävien luokkaan: ”Sehän on sekä eettisesti että ekologisesti aivan kestämätön tuote. Punaiselle vaan olisi pitänyt laittaa.” (Kouvolan Sanomat 11.3.2014)

Syksyllä virassaan aloittava Suomen ensimmäinen eläinsuojeluasiamies, eläinlääkäri Sari Salminen on jo puuttunut osin samoihin ongelmiin kuin Eveliina Lundqvist kirjassaan. Salmisen mukaan (Kouvolan Sanomat 11.3.2014) suurimmat muutostarpeet koskevat tuotantoeläinten liikkumista. Selviteltävänä on parsinavetoiden ja hevospilttuiden kieltäminen. Lisäksi Salmisen mielestä pitäisi puuttua eläinten jalostukseen ja ruokintaan (esimerkiksi koirat ja hevoset voivat saada liikaakin ravintoa): ”Ei pitäisi puhua siitä, mikä on riittävää, vaan siitä, mikä on sopivaa.”

En näe tuotantoeläinten olojen parantamisessa ja tuottajien toimeentulossa välttämättä ristiriitaa. Koska nykyisessä tehotuotannossa eläimet (lähes) väistämättä kärsivät monien tuottajien ansiokkaista ponnisteluista huolimatta, tuotannossa pitäisi palata pienimuotoisempaan tuotantoon ja pienempään tilakokoon. Samalla tietysti tuotteiden (esimerkiksi lihan) hinta tulisi väistämättä nousemaan ja niin pitäisikin tapahtua. Aiemmin viikonloppujen herkkuna käytetystä lihasta on tullut jokapäiväinen kulutustuote, joten siinä mielessä voisi palata hieman taaksepäin (esimerkiksi 1960-1970-luvulle), että liha olisi kalliimpaa ja sitä syötäisiin vähemmän. Ainakin itse olisin valmis maksamaan enemmän eettisemmin tuotetusta lihasta. Jos ja kun kotimaista lihaa halutaan, siitä täytyy olla valmis myös maksamaan. Eikö tämä olisi myös tuottajien etu?

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Suosittelenko opiskelijoilleni liharavinnon lopettamista? Nykykoulussa opettaja ei enää ole ehdoton auktoriteetti, joka sanoo lopullisen totuuden. Vain selkeissä faktoissa kerron asian olevan juuri tietyllä tavalla. Sen sijaan tällaisissa eettisissä ja maailmankatsomuksellisissa asioissa koulu tarjoaa erilaisia näkökulmia, joista lukiolainen voi itse rakentaa oman maailmankatsomuksensa. Omilla oppitunneillanikin on käynyt vierailijoina sekä tuottajia, eläinoikeusjärjestön edustajia että yliopistotason eläinetiikan luennoitsijoita.

Yleensäkään en näe maailmaa mustavalkoisena ja joko-tai -vaihtoehtoina. Pyrin välttämään kaikkia äärinäkemyksiä. Jokainen opiskelija rakentakoon itse näkemyksensä erilaisten tarjottujen vaihtoehtojen ja – mikä tärkeintä – omien pohdintojensa pohjalta. Olen kuitenkin sanonut opiskelijoilleni näin: ”Jos käyttää paljon lihaa, olisi hyvä pyrkiä vähentämään lihankäyttöä edes hieman sekä eläineettisin, terveydellisin että ympäristöllisten näkökohtien perusteella.”

Runsas eläinrasvojen käyttö ei ole terveellistä. Joskus joku asiantuntija sanoikin, että on epäterveellisempää syödä annos eläinrasvoja sisältävää lihaa kuin annos jonkin verran erittäin vaarallista dioksiinimyrkkyä sisältävää kalaa.

Ympäristönäkökulmasta jo biologian ensimmäisen kurssin opetussuunnitelmaan kuuluu opettaa ekologian yhteydessä energian virtausta ekosysteemissä. Tähän sisältyy se kiistämätön tosiasia, että samalla peltopinta-alalla ruokitaan huomattavasti suurempi määrä ihmisiä, jos tuotetut kasvit käytetään suoraan ihmisravintona eikä ensin syötetä eläimille ja syödä sitten eläimiä. Lundqvistin kirjassa eräs tuottaja kuitenkin ihmetteli, miten peltopinta-ala riittäisi, jos kaikki ihmiset söisivät kasviksia eläinten sijaan. Tässä näkyy selkeästi tiedon puute. Jos kaikki ihmiset söisivät kasviksia eläinten sijaan, peltoa tarvittaisiin huomattavasti nykyistä vähemmän. Yli jäänyt peltopinta-ala olisi mahdollista käyttää vaikkapa biopolttoaineiden tuottamiseen.

Suomen peltopinta-alasta 70 % käytetään rehuntuotantoon. Yhden naudanlihakilon tuottamiseen tarvitaan noin 7 kg kasviproteiinia. Sama pelto tuottaa lihaa yhden kilon (tarkemmin sanottuna rehua yhden lihakilon tuottamiseen), viljaproteiineja noin 5 kg ja palkokasvien proteiineja noin 10 kg. Sama peltopinta-ala siis tuottaisi (hieman yksinkertaistettuna) ravintoa yhdelle lihansyöjälle tai 5-10 kasvissyöjälle (jos lihansyöjä söisi vain lihaa ja kasvissyöjä vain kasviksia). Maapallolla tällä hetkellä elävä nautakarja kuluttaa yhtä paljon energiaa kuin 9 miljardia ihmistä. Naudanlihan tuotanto kuluttaa myös paljon vettä ja tuottaa runsaasti kasvihuonekaasuja.

Aina kasviravintokaan ei kuitenkaan ole ekologista. Hyvä esimerkki on riisi, jonka viljely kuluttaa paljon vettä (vedenkulutus ei kuitenkaan kovin paha, jos kyseessä on monsuunin sadevesi) ja tuottaa erittäin paljon hiilidioksidiakin voimakkaampaa kasvihuonekaasu metaania. Riisinviljelystä tulee jopa 16 % maailman metaanipäästöistä ja 1,5 % kaikista kasvihuonekaasupäästöistä. Riisinviljely onkin yksi suurimmista ihmisperäisistä metaanin lähteistä. Olenkin sanonut opiskelijoille näin: ”Pahinta mitä ruokailuun liittyen voi ympäristölle tehdä, on ajaa henkilöautolla ravintolaan ja tilata annos naudanlihaa ja riisiä. Hyvä olisi, jos edes jotakin näistä voisi vähentää, siis joko autoilua, lihankulutusta tai riisin syöntiä. Ei kaikkien tarvitse olla kasvissyöjiä, koska on muitakin tapoja vaikuttaa ympäristön hyvinvointiin.”

Katso ekologisista ruokavalinnoista lisää tästä linkistä.

Anonyymi kirjoitti...

Erittäin fiksuja, sekä perusteltuja näkökulmia.

Opettajilla on mielestäni suorastaan velvoite ja oikeus käsitellä tätä teemaa nykypäivänä, liittyyhän eläinten syöminen ja kasvattaminen eettisyyteen, kansantalouteen, kulttuuriin, terveyteen, ilmastonmuutokseen, nälänhätään, mainontaan, moraaliin, kasvatukseen, psykologiaan, jne.

Toivottavasti opettajat yleensäkin käsittelevät tuotantoeläinteemaa, ja eläinten käyttöä ja hyödyntämistä viihteessä, elintarvikebisneksessä, koe-eläiminä, muotibisneksessä jne.

Eläimet eivät juurikaan näy yhteiskunnassamme hyödyn ja liikevoittojen raaka-aineina, mikä vääristää todellisuutta, ja käsitystämme esim. vaikkapa tuotantoeläinten kohtelusta.

Mediassa ei (tv, sanomalehdet) kerrota näistä asioista, eikä kyse ole uutistarjonnan vähäisyydestä - päinvastoin.

Jos ihmiset oikeasti joutuisivat näkemään ja katsomaan eläinteollisuutta silmästä silmään uutisissa, lehdissä, kouluissa yms. niin aika moni asia muuttuisi ja nopeasti. Eveliinan samoin kuin Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut -kirja- ovat toivottavasti jonain päivänä lukion pakollisia kirjoja - yleissivistyksenkin nimissä.

Järkyttävän kokonaiskuvan eläinten käytöstä saa dokumentti filmistä Earthlings. Dokumentti on laadukas ja ilmaiseksi netistä katsottavissa, jokaisen täysi-ikäisen pitäisi se katsoa, ja nimenomaan sen vuoksi, että se on täyttä faktaa, ei fiktiota.


Eläinteollisuus on osa tämänhetkistä yhteiskunnallista ja kulttuurista todellisuutta. Osa ihmiskunnan ja eläinkunnan historiaa, Jos näistä ei lukiossa puhuta, niin voidaanko silloin puhua yleissivistävistä oppilaitoksistakaan.

Anonyymi kirjoitti...

David Fraserin Understanding Animal Wellfare kirjassa (muutoinkin oiva teos) kerrotaan mm. nupoutuksesta ja sen vaikutuksista eläinten hyvinvointiin. Kirjassa kerrotaan mielenkiintoisesta testauksesta jossa oli kaksi ryhmää: toinen ryhmä sai puudutetta ennen toimenpidettä ja toinen ryhmä ei saanut mitään. Tällä ryhmällä joka ei saanut minkäänlaista kivunlievitystä, veren kortisolitaso(yksi hyvinvoinnin indikaattori) nousi toimenpiteen alussa hyvinkin korkeaksi, mutta tasaantui melko nopeasti normaalille tasolle. Kivunlievitystä saaneilla taas aluksi k.taso ei noussut, mutta ajan kuluessa lääkkeen vaikutuksen lakattua taso alkoi nousta ja pysyi suhteellisen kauan koholla, kauemmin kuin ryhmällä joka ei saanut minkäänlaista kivunlievitystä.

Loppujen lopuksi mikä sitten on se inhimillisin tapa tehdä näitä toimenpiteitä... Asiaa on hyvä tarkastella aina monelta kantilta. Sarvien poisto kuitenkin edesauttaa eläinten hyvinvointia tulevaisuudessa mm. niin ettei ne satuta niillä toisiaan...

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Lue myös kirjan jatkoksi syntynyt Salainen päiväkirja eläintiloilta -blogi.

Anonyymi kirjoitti...


http://mikkovlttil.puheenvuoro.uusisuomi.fi/162770-tuotantoelainten-karsimyksesta

"Oletteko muuten koskaan ajatelleet, että liiketalous on asia joka on määrittänyt nykyisenlaisen kotieläintalouden synnyn? Tuotannon pitää koko ajan tehostua jotta liiketalouden lait toteutuvat. Yksikkökokojen pitää kasvaa ja tehokkuuden nousta. Tähän yhtälöön elävä eläin valitettavasti sopii valtavan huonosti. Ihan kuin ihmisilläkin, eläimillä tulee stressinsietokyky vastaan."

https://www.facebook.com/groups/701211979899920/

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Katso Eveliina Lundqvistin haastattelu Kouvolan Sanomista.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Katso myös interaktiivinen ”Karsinasta kauppaan” -dokumentti Suomen sikaloista ja kanaloista:

Yle Dox@net

Yle.fi