tiistai 20. elokuuta 2013

Tänään on musta tiistai: Maapallon ylikulutuspäivä 2013

Tänään 20.8.2013 on maailman ylikulutuspäivä eli ekovelkapäivä (Earth Overshoot Day), mikä tarkoittaa sitä, että luonnonvaroja on tämän vuoden aikana kulutettu jo kaikkia maapallolla tänä vuonna syntyviä luonnonvaroja vastaava määrä. Loppuvuoden ajan kulutetaan menneinä vuosikymmeninä syntyneitä säästöjä eli käytetään pääomaa, jota tarvittaisiin turvaamaan seuraavan vuoden ja muiden tulevien vuosien tuotanto. Nykyään 80 prosenttia maapallon ihmisistä elää maissa, jotka kuluttavat luonnonvaroja enemmän kuin tuottavat. 

© Paul Retherford - Fotolia.com
Tänään on ns. maailman ylikulutuspäivä. Global Footprint Network (kalifornialainen ympäristöntutkimusjärjestö) ja New Economics Foundation (riippumaton brittiläinen ajatushautomo) laskevat, että ihmiskunta on nyt vuoden 2013 alusta tarkasteltuna käyttänyt kaikkia maapallolla tämän vuoden aikana syntyviä luonnonvaroja vastaavan määrän luonnonvaroja.

Luonnonvarojen hyödyntäminen alkoi kasvaa voimakkaasti 1960-luvulla. Vielä vuonna 1961 maapallon ihmiset käyttivät vuodessa vain 2/3 maapallolla vuoden aikana syntyvistä resursseista. Ensimmäistä kertaa ihmiskunnan luonnonvarojen käyttö ylitti maapallon vuosituotannon ja ilmastonmuutosta aiheuttavan hiilidioksidin päästömäärä hiilidioksidin luonnollisen vuotuisen sitoutumisen  noin vuonna 1970-1975 (joskus 1970-1980 -luvulla).

Vuodesta 1975 lähtien ylikulutuspäivä on aikaistunut noin neljällä päivällä vuodessa. Mikäli sama trendi jatkuu, ylikulutuspäivä tulee vuonna 2078, siis vain 65 vuoden kuluttua, jo 1. tammikuuta!

Todellisuudessa nämä laskelmat tietyistä päivämääristä eivät kuitenkaan voi olla läheskään tarkkoja, sillä "jokaista syntyvää kalaa on mahdotonta laskea". Tarkan päivämäärän selvittämistä tärkeämpää on kuitenkin ymmärtää, mitä kaikkea tapahtuu. Ruokapula lisääntyy, lajien luonnolliset populaatiot pienenevät, metsiä katoaa, maaperän tuottavuus heikkenee ja hiilidioksidin määrä ilmakehässä sekä merissä lisääntyy.

Nykyisellä luonnonvarojen käytöllä tarvittaisiin noin 1,5 maapalloa tuottamaan kestävästi ihmiskunnan käyttämät luonnonvarat. Ennen tämän vuosisadan puoliväliä tarvitaan jo kaksi maapalloa!

Erot eri kansakuntien välillä ovat suuria. Kiinalaisten yhteenlaskettu ekologinen jalanjälki on maailman suurin, mutta tämä johtuu erityisesti suuresta väkiluvusta. Asukasta kohden laskettuna Kiinan kuluttamat resurssit ovat pienemmät kuin monissa Euroopan ja Pohjois-Amerikan maissa.

Kiinalaistenkin elintasolla (jos kaikki maapallolla eläisivät samoin) tarvittaisiin silti 1,2 maapalloa tuottamaan kestävästi vuoden aikana käytetyt resurssit. Lähi-idän rikkaiden öljyntuotantovaltioiden elintasolla tarvittaisiin jopa yli 6 maapalloa, yhdysvaltalaisten elintasolla  4 maapalloa ja suomalaisten elintasolla 3,5 maapalloa.

Maapallolla henkeä kohden laskettu kulutus on kasvanut ja kasvaa koko ajan. Aiemmin asiaan on vaikuttanut lähinnä teollisuusmaiden teknistyminen, mutta nyt oleellista on myös ripeä elintason nousu kehitysmaissa.

Nykyään 80 prosenttia maapallon ihmisistä elää maissa, jotka kuluttavat luonnonvaroja enemmän kuin tuottavat. Japanilaisten kulutus vastaa 7,1-kertaisesti Japanin luonnonvarojen tuotantoa. Italian kulutus vaatisi 4 Italiaa ja egyptiläisten kulutus 2,4 Egyptiä.

Tästä linkistä voit katsoa eri valtioiden ekologisen jalanjäljen (= kuinka suuri pinta-ala tarvitaan luonnonvarojen tuottamiseen ja hiilidioksidin sekä muiden haitallisten päästöjen eliminoimiseen) asukasta kohden sekä biokapasiteetin (= ekosysteemin kyky tuottaa luonnon aineksia ja sitoa päästöjä) asukasta kohden. Luvut on ilmoitettu globaalihehtaareina (= hehtaarin suuruinen alue, jonka tuottavuus vastaa maapallon keskiarvoa, lyhenne gha). Hehtaarilla erittäin tuottavaa maata on siis enemmän globaalihehtaareja kuin hehtaarilla huonosti tuottavaa maata. Pinta-alat muutetaan vertailukelpoisiksi kertomalla ne maa-alueen ekologista tuottavuutta kuvaavalla kertoimella. Esimerkiksi hehtaari hyvää viljelymaata on 2,19 gha, kun hehtaari laidunmaata on 0,48 gha. Globaalihehtaareina ilmoitettu ekologinen jalanjälki on siis laskennallinen alue, jota ei voi ajatella konkreettisena maa-alueena. Lisätietoja löytyy Tilastokeskuksen sivuilta.

Suomalaisten elintaso on muutamassa vuosikymmenessä noussut valtavasti, mitä käsittelin aiemmin kesällä kirjoituksessani "DDT:tä, kylmiä luokkahuoneita, taskulämmintä maitoa ja tv-ohjelmia kuusi tuntia päivässä". Suomi on kuitenkin sikäli hyvässä asemassa, että maamme biokapasiteetti ylittää ekologisen jalanjälkemme.

Suomalaisten osalta tilanne on siis sikäli hyvä, että asukasta kohden laskettuna maamme tuottaa laskennallisesti resursseja enemmän kuin mitä me kulutamme. Siitä huolimatta emme voi aina syyttää kiinalaisia tai muita väkiluvultaan suuria valtioita. Elintasomme perustuu paljolti öljyyn ja muihin ulkomailta tuotuihin tuotteisiin. Emme voisi elää nykyiseen tapaan pelkästään Suomen luonnon antimilla. Olemme ulkoistaneet luonnonvarojen kulutuksemme.

Lokakuun 2011 lopulla maapallon väkiluku ylitti arvioiden mukaan seitsemän miljardin rajanYK:n tänä kesänä julkaistujen ennusteiden mukaan maapallolla tulee olemaan 9-13 miljardia ihmistä vuonna 2100, vaikka väestönkasvu onkin hidastunut pahimpiin ennusteisiin verrattuna.

Kesäkuun 2012 Nature-lehdessä 22 tutkijaa kuitenkin varoitti siitä, että maapallon olotilan muutos on mahdollinen ja jopa todennäköinen jo sadan seuraavan vuoden aikana! Onneksi ihmislajin kekseliäisyys ja uudet teknologiat voivat tuoda mukanaan myös ratkaisukeinoja näihin ongelmiin.

Lisää kirjoituksia samasta aihepiiristä:

Maapallon terveystarkastus

Maailman vesipäivä 22.3.2012: Vesijalanjälki, hiilijalanjälki ja hauska video

Lintujen roskaruokaa: Muovijätteen määrä Tyynenmeren jätepyörteessä satakertaistunut

Kestävän kehityksen ja kulutuksen pedagogia

Elektroniikkaan ja ruokaan liittyvät ekoteot säästävät ympäristöä ja tuhansia euroja