sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus: Mitä kuva esittää? Lue vastaus tekstin lopusta.

Olen aiemmissa postauksissani käsitellyt pullotettua vettä. Muistakin linkeistä löytyy vertailua pullovedestä sekä hanavedestä. Kannattaa katsoa myös Mikko Kivisen hauska video pullotetusta vedestä.

Tällä kertaa kirjoitukseni kuitenkin käsittelee virvoitusjuomia. Kävimme ympäristöekologian kurssin opiskelijoiden kanssa vierailulla Hartwallin tehtailla Lahdessa. Vierailulla kuulimme paljon mielenkiintoista tietoa Hartwallin ympäristöohjelmasta.

Yhden virvoitusjuomalitran tuotantoon on käytetty neljä litraa vettä (tieto vuodelta 2008, vielä vuonna 2007 veden käyttö oli 4,5 litraa litran tuotantoa kohden). Jätevesipäästöt ovat siis kolme litraa (tuotettua litraa kohden kemiallisesti hajoava COD 8,8 g, kokonaisfosfori 0,05 g ja kokonaistyppi 0,13 g).

Sivutuotteina syntyy mäskiä ja hiivaa (hiivaliemi) rehuksi sekä piimaata (tuotannossa piimaata tarvittu suodatuksessa kirkastamaan hiivan aiheuttama sameus pois) maanparannusaineeksi. Lisäksi syntyy jätteitä, joista kaatopaikalle menee nykyään (v. 2008) 8 % ja kierrätykseen 92 %. Aiemmin kaatopaikkajäte on ollut 55 %.

ST1 hyödyntää Hartwallin biojätteistä ylijäämänesteet ja tuottaa niistä bioetanolia. Käymisessä syntyvä ylimääräinen hiilidioksidi käytetään muiden (ei käymisteitse valmistettujen) juomien valmistukseen.

Hartwallin kuljetuksiin tarvitaan vuosittain noin 7 miljoonaa kilometriä, mikä myös osaltaan tuottaa päästöjä.

Käytetyt muovipullot ja -korkit hyödynnetään esimerkiksi fleecekankaan, ämpäreiden, vaateripustimien (henkarit) ja kennolevyjen valmistukseen. Lisätietoja pullojen kierrätyksestä löytyy Suomen Palautuspakkaus Oy:n sivuilta.

Mitä alussa oleva kuva esittää? Kuvassa on muovipullojen aihioita. Vihreä on 1,5 litran pullon ja läpinäkyvä 0,5 litran pullon aihio. Infrapunalampun, paineilman ja muotin avulla niistä saadaan puhallettua muovipulloja. Vertaa aihioiden kokoa tulitikkurasian kokoon. Aihiot ovat pullon kokoon verrattuna pieniä (vihreä noin 14 cm ja läpinäkyvä 9,5 cm pitkä) ja ohuita (läpimitta noin 2 cm). Näin kuljettaminen on helppoa, koska ei tarvitse kuljetella tyhjänä kokonaisia pulloja.

PS. Kulutukseen liittyvistä asioista kannattaa lukea myös uudesta Ympäristölupaus-blogista.

Ei kommentteja: