torstai 26. helmikuuta 2009

"Ilmastonmuutos on kiinalaisten syytä, ei minun!"

Treehugger on juuri julkaissut Guardian-lehden uutisen, jonka mukaan noin kolmannes Kiinan hiilidioksidipäästöistä aikavälillä 2002-2005 johtui (länsi)vientiin tuotetuista tavaroista. Samaan aikaan vientituotteiden valmistus oli syynä puoleen Kiinan hiilidioksidipäästöjen kasvusta. Yksistään Yhdysvaltoihin vietävät tuotteet aiheuttivat yhdeksän prosenttia Kiinan hiilidioksidipäästöistä. Esimerkiksi vuonna 2005 täsmälleen 33 prosenttia Kiinan hiilidioksidipäästöistä tuli vientitavaroiden tekemisestä (tuosta 33 prosentista 22 prosenttia aiheutui elektroniikkateollisuudesta).

Hollantilaisen Netherlands Environmental Assessment Agencyn mukaan seuraavat viisi valtiota tai aluetta olivat vuonna 2007 suurimmat hiilidioksidin tuottajat (hiilidioksidipäästöt) tässä järjestyksessä:

1. Kiina 24 % koko maapallon hiilidioksidipäästöistä (päästöt 5,1 tonnia/asukas)

2. Yhdysvallat 21 % (19,4 tonnia/asukas)

3. EU 12 % (8,6 tonnia/asukas)

4. Intia 8 % (1,8 tonnia/asukas)

5. Venäjä 6 % (11,8 tonnia/asukas)

Kiina on siis ohittanut USA:n suurimpana hiilidioksidipäästöjen tuottaja, kun lasketaan koko maan päästöt. Tästä syntyvää mielikuvaa kuitenkin vääristää kaksi seikkaa. Ensinnäkin asukasta kohden laskettuna Kiinan hiilidioksidipäästöt ovat pienet, rajusti pienemmät kuin USA:ssa ja myös selvästi pienemmät kuin EU:ssa. Toiseksi kolmannes näistä Kiinan päästöistä pitäisi tavallaan laskea länsimaiden piikkiin, koska näiden päästöjen avulla tuotettuja tuotteita hyödyntävätkin läntisten teollisuusmaiden ihmiset.

Tässä mielessä onkin ymmärrettävää, ettei Kiina ole ollut tyytyväinen Kioton sopimukseen, jossa vientituotteidenkin päästöt lasketaan yksinomaan tuottajamaan synniksi. Toisaalta saavathan kiinalaisetkin näistä päästöistä hyötyä, koska heille tulee viennistä arvokasta länsivaluuttaa. Lisäksi järjestelmästä tulisi ehkä aivan liian monimutkainen, jos vientituotteiden päästöjä alettaisi jyvittää kuluttajamaiden päästölaskelmiin.

Mielestäni tärkein ymmärrettävä asia on kuitenkin se, että me länsimaiden kuluttajat olemme osasyyllisiä Kiinan hiilidioksidipäästöihin, kun ostamme Made in China -tuotteita. Emme voi sysätä vastuuta yksin kiinalaisille, kun itse haluamme ostaa ja käyttää näitä tuotteita, jotka vielä usein ovat tarpeetonta muovirihkamaa. Kiinan hiilidioksipäästöistä kuutisen prosenttia tulee Eurooppaan tuotavista tuotteista. Lisäksi tuotteiden kuljettaminen tuolta maapallon toiselta puolelta tänne kaukaiseen Pohjolaan tuottaa lisää hiilidioksipäästöjä. Ja vaikka vientituotteiden hiilidioksipäästöt lasketaankin kiinalaisten päästökiintiöön, silti asukasta kohden tarkasteltuna kiinalaisten hiilidioksipäästöt ovat pienemmät kuin meidän! Emme siis aina voi syyttää vain muita ilmastonmuutoksesta ja sanoa, ettei muka meidän toimillamme ole mitään merkitystä, kun "iso Kiina kuitenkin tuottaa päästöjä niin paljon".

John Websterin dokumenttielokuvassa Katastrofin aineksia perhe yritti elää vuoden ajan ilman öljyperäisiä tuotteita. Samaan tapaan voisi yrittää elää (ainakin sen vuoden) ilman kiinalaisia tuotteita. Mitenhän onnistuisi?

Tämä pohdintani ei kuitenkaan tarkoita myöskään sitä, etteikö myös Kiinan hiilidioksipäästöihin pitäisi kiinnittää huomiota. Siellä on paljon erittäin saastuttavaa hiilivoimaa, jota pitäisi saada modernisoitua ja korvattua muilla energiantuotantotavoilla. Asenteissa on kuitenkin paljon muutettavaa, kun jopa länsimainen General Electric näkee hiilivoiman niin viehättävänä kuin yllä olevassa YouTube-videossa...

6 kommenttia:

Niko kirjoitti...

Toiseksi kolmannes näistä Kiinan päästöistä pitäisi tavallaan laskea länsimaiden piikkiin, koska näiden päästöjen avulla tuotettuja tuotteita hyödyntävätkin läntisten teollisuusmaiden ihmiset.

Vaarallinen argumentti, koska se pätee vastaavasti myös täällä länsimaissa. Suomenkin teollisuuden päästöistä aika iso osa tulee vientivaltaisilta aloilta. Ovatko nämäkin sitten muiden syitä?

Eiköhän se ole ihan kohdallaan laskea vientituotteiden päästöt viejämaan piikkiin - siellä kuitenkin tehdään ne valinnat, kuinka ja mitä tuotteita tuotetaan.

Sitten kun lasketaan omaa henkilökohtaista ekotasetta, niin sillä missä maassa jokin tuote on valmistettu on suhteellisen vähän merkitystä.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Kiitos kommentistasi, Niko.

Vuoden 2008 tilaston mukaan Suomen asukasta kohden laskettu ekologinen jalanjälki on maapallon 16. suurin. Yksi suomalainen kuluttaa keskimäärin 40 000 kiloa eli rekka-autollisen verran luonnonvaroja yhdessä vuodessa.

Vielä vuoden 2006 raportissa suomalaisten ekologinen jalanjälki oli maailman kolmanneksi suurin. Saamme siis olla iloisia ja ylpeitä nyt saamastamme paremmasta imagosta. Tosin kyseessä ei ole todellinen kulutustottumusten muutos, vaan laskutapaa on vaihdettu. Nyt ydinvoimaloiden hiilijalanjälki on merkitty aiemmasta poiketen nollaksi, mikä on parantanut runsaasti ydinvoimaa käyttävien valtioiden sijoitusta.

En sitten tiedä, mikä laskutapa olisi järkevin ja oikein. Ydinvoimala ei tuota suoraan ilmaan hiilidioksidipäästöjä, mutta uraanin louhinta ja kuljetus sekä ydinjätteen käsittely tuottavat hiilidioksidipäästöjä ja muita ympäristöongelmia. Ei olekaan lainkaan yksinkertaista sanoa, mikä olisi objektiivinen tapa laskea hiilidioksidipäästöjä ja muita päästöjä.

2000-luvun alkupuolen tilastojen mukaan 42 % Suomen talouden kasvihuonekaasujen kokonaispäästöistä tuli vientiteollisuudesta. Joissakin suomalaisissa laskelmissa (ks. esim. viittaukset Maura Ryömän blogissa Helsingin yliopiston blogisivulla) nämä vientiteollisuuden päästöt on todellakin jätetty pois suomalaisten päästöistä.

Sillä, missä maassa tuote on valmistettu, on kyllä henkilökohtaisessa ekotaseessa selvää merkitystä. Asiaan vaikuttaa kuljetustapa, esimerkiksi onko käytetty laivaa vai lentokonetta. Toisaalta joskus ulkomailla tuotettu tuote voi olla samaa suomalaista tuotetta ekologisempi, vaikka kuljetuksen päästötkin otetaan huomioon. Esimerkiksi kasvihuoneiden voimakas lämmitys Suomen kylmässä talvessa tuottaa valtavasti hiilidioksipäästöjä verrattuna vaikkapa tuotantoon Espanjassa. Kylmimpänä aikana tämä ero on paljon suurempi kuin kuljetuksen tuottamat päästöt.

Opettajana heittelen asioista erilaisia näkökohtia pohdittavaksi. En halua antaa täysin valmiita vastauksia, ellei sitten kyseessä ole yksiselitteinen fakta. Jokainen voi sitten muodostaa oman mielipiteensä tietojen pohjalta. Tärkeintä on pohtia asioita itse (niin kuin juuri olet hyvin tehnytkin) varsinkin silloin, kun asiaan ei ole yksiselitteisesti oikeaa vastausta.

Jos haluat tietää oman mielipiteeni, niin kyllä minäkin olen sitä mieltä, että tilastoinnissa selkeintä ja loogisinta on laskea vientituotteiden päästöt viejämaan piikkiin. Toisaalta olen kuitenkin sitä mieltä, ettei vastuuta saa sysätä yksin tuottajamaalle ja syyttää vain tuottajamaata. Eihän palkkamurhastakaan syytetä yksin murhaajaa, vaan vastuu kuuluu kummallekin.

Perimmiltään olen eri mieltä väitteestäsi, että "valinnat, kuinka ja mitä tuotteita tuotetaan" tehdään tuottajamaassa. Ei tuotantopäätöstä tehtäisi, ellei kukaan tilaisi näitä tuotteita. Myös tuotantomenetelmiin tilaaja voi vaikuttaa asettamalla sopimuksiin erilaisia ehtoja. Tämä tosin vaatii sitten myös seurantaa ja valvontaa.

Alkuperäisen kirjoitukseni perimmäinen idea ja sanoma on siis se, että kyllä meidän omat valintamme vaikuttavat. Ei aina pidä syyttää vain muita. Elämme vapaassa maassa, jossa saamme itse tehdä valintoja. Vapaus on vapautta olla käyttämättä vapautta väärin.

Niko kirjoitti...

Sillä, missä maassa tuote on valmistettu, on kyllä henkilökohtaisessa ekotaseessa selvää merkitystä. Asiaan vaikuttaa kuljetustapa, esimerkiksi onko käytetty laivaa vai lentokonetta.

Kuljetuksilla on tietysti väliä, tosin useimmissa tuotteissa sen osuus taitaa olla päästövaikutuksista melko pieni. Mutta vaikkapa sillä, tuleeko tavara Kiinasta vai Koreasta, ei ole juuri merkitystä. Toisaalta taas, jos tavarassa lukee "Made in Russia", niin se voi olla mistä vain Pietarin ja Vladivostokin välistä.

Perimmiltään olen eri mieltä väitteestäsi, että "valinnat, kuinka ja mitä tuotteita tuotetaan" tehdään tuottajamaassa. Ei tuotantopäätöstä tehtäisi, ellei kukaan tilaisi näitä tuotteita. Myös tuotantomenetelmiin tilaaja voi vaikuttaa asettamalla sopimuksiin erilaisia ehtoja. Tämä tosin vaatii sitten myös seurantaa ja valvontaa.

Ostaja voi asettaa ehtoja, mutta jokainen tuottaja päättää itse, mihin ehtoihin suostuu. Jos ne eivät ole sopivat, niin sitten kannattaa tehdä jotakin muuta jollekin toiselle asiakkaalle. Näitä tosin ei ole erityisen mielekästä tarkastella maittain, koska toimijat ovat pääasiassa yrityksiä.

Aivan kuten omaa henkilökohtaista vastuutaankaan arvioidessa sillä ei ole juuri merkitystä, minkä maan piikkiin päästöt lasketaan.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Oikeassa olet. Kuljetusten vaikutus sekä yksittäisen tuotteen kokonaispäästöihin että hintaan on pieni. Vasta kun tarkastellaan sitä, miten valtavasti tuotteita kaiken kaikkiaan kuljetetaan, ja miten paljon tämä vaatii polttoaineiden kulutusta, ajoneuvojen rakentamista, kulkuväylien tekemistä jne. (ja miten paljon näistä tulee päästöjä), merkitys onkin hyvin suuri.

Kuten totesit, sillä ei kuitenkaan ole väliä, tuleeko tuote Kiinasta vai Koreasta - eli sikäli tuo esittämäni "Made in China" -tuotteiden vuosiboikotti on vain retorinen heitto. Jos todella tarvittavaa tuotetta valmistetaan vain Kaukoidässä, se täytyy sitten ostaa. Kun valittavana on vastaava lähellä tai kaukana tuotettu tuote (vaikkapa suomalainen ja ranskalainen keksipaketti), lähituotteen ostaminen on ekologisesti mielekäs vaihtoehto.

Erityisesti haluan kuitenkin tähdentää sitä, että ihmiset miettisivät entistä tarkemmin, mitä he todella tarvitsevat. Onko sen kännykän, tv:n tai ipodin oltava aina viimeistä huutoa ja uusinta muotia; kannattaako uusi hankkia entisen, toimivan ja käyttämättömäksi jäävän laitteen tilalle? Tai onko järkevää tuottaa saastuttavissa tehtaissa rihkamaa, joka kuljetetaan toiselle puolelle maapalloa, ja joka sitten jää lopulta käyttämättä tai jota käytetään vain pari kertaa? Meiltä kaikilta varmasti löytyy kaapeista tällaisia usein Kaukoidässä valmistettuja turhakkeita, joiden hankkimista olisi kannattanut harkita tarkemmin.

Haluan tähdentää myös yhteisvastuuta (samaan tapaan kuin siitä palkkamurhasta syyllisiä ovat sekä murhaaja että murhan tilaaja). Vaikka se oma tuotehankinta tai sen kuljetus onkin vain pisara meressä, kaikkien ihmisten hankintojen yhteisvaikutus on valtava. Ei yksi kärpänen kesää tee, mutta pisaroista se valtamerikin muodostuu.

Olet valitettavan oikeassa, kun kirjoitat näin: "Ostaja voi asettaa ehtoja, mutta jokainen tuottaja päättää itse, mihin ehtoihin suostuu. Jos ne eivät ole sopivat, niin sitten kannattaa tehdä jotakin muuta jollekin toiselle asiakkaalle."

Toisaalta tässäkin peräänkuulutan sitä yhteisvastuuta. Jos kaikki tilaajat (tai ainakin huomattava osa tilaajista) asettaisivat esimerkiksi tiukkoja ympäristöehtoja tuotannolle, niin kyllähän tuottajat silloin pakosta muuttaisivat tuotantotapojaan, kun ei riittäisi asiakkaita surutta päästöjä päästeleville tuotantolaitoksille. Sitä paitsi tuottajallekin saattaa olla kannattavampaa siirtyä ympäristöystävällisempään tuotantoon, jos näin saa tuotteesta hieman paremman hinnan tai jos näin laajentaa markkina-asemiaan. Tämä tietysti edellyttää myös kuluttajilta yhteisvastuullisuutta - eli sitä, että "ekologisia" ja "eettisiä" tuotteita vaaditaan ja että niistä ollaan myös valmiita maksamaan ehkä hieman enemmän.

Jos tuottajille ei esitetä mitään ehtoja, niin tuskinpa juuri mikään tuottaja investoi merkittävästi ympäristöä parantaviin uudistuksiin. Siksi näiden ehtojen asettaminen on tärkeää, vaikka jokin tuottaja voisikin siirtyä tuottamaan tuotteita toiselle asiakkaalle, joka näitä ehtoja ei aseta. Ainakin minulle kuluttajana on tärkeää tietää, että juuri se minun hankkimani tuote on tuotettu mahdollisimman ympäristöystävällisesti ja myös eettisesti.

Tästä olen sataprosenttisen samaa mieltä: "Aivan kuten omaa henkilökohtaista vastuutaankaan arvioidessa sillä ei ole juuri merkitystä, minkä maan piikkiin päästöt lasketaan."

Merkitystä asialla on vain ihmisten mielikuvien kannalta: "Ei minun itse tarvitse rajoittaa kasvihuonekaasupäästöjä, kun sillä ei ole kuitenkaan merkitystä, koska iso Kiina tuottaa niin paljon pästöjä." Kuitenkin niistä Kiinankin päästöistä (iso) osa tulee juuri siitä omasta kulutuksesta, minulle tuotettujen tuotteiden tuottamisesta. Siksi alkuperäiisessä tekstissäni kirjoitinkin, että kolmannes Kiinan päästöistä pitäisi tavallaan laskea länsimaiden piikkiin. Jatkoin tätä (tämä ei näy sitaatissa, jonka olit kommenttiisi tekstistäni irrottanut) kuitenkin toteamalla, että ovathan kiinalaisetkin hyötyneet näistä päästöistä, koska he ovat niiden ansiosta saaneet länsivaluuttaa. Samalla tavalla suomalaiset hyötyvät metsäteollisuuden päästöistä, vaikka vientituotteet kulutetaankin ulkomailla. Siksi tilastoinnissa on ehkä järkevintä laskea päästöt tuottajamaan piikkiin, vaikka ihmisten mielikuvissa tämä voikin aiheuttaa vääristyneitä käsityksiä vertailtaessa omien ja muiden kulutustapojen päästöjä.

Tärkeintä on, että jokainen tiedostaa nämä asiat ja pohtii niitä omalta kohdaltaan, aivan kuten sinä, Niko, olet tehnyt. Lopullista yksiselitteistä totuutta ja ehdottomasti parasta toimintatapaa tällaisiin asioihin (joissa on paljon muuttuvia tekijöitä ja moninaiset syiden ja seurausten suhteet) on usein vaikeaa tai jopa mahdotonta löytää.

Hyvää kevään odotusta!

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Päivitettyä tietoa tästä asiasta löytyy Ilmastotieto-blogin viikon 10/2010 ilmastouutisista.

Kuljetusten aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä voi lukea aiemmasta postauksestani
”Vaikeat ekologiset ruokavalinnat”.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Kannattaa lukea myös Ilmastotohtorin kirjoitus Miksi meidän pitäisi, kun eivät kiinalaisetkaan?