keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Hyvää syntymäpäivää, Charles Darwin!

Torstaina 12.2.2009 tulee kuluneeksi 200 vuotta Charles Darwinin syntymästä (ja marraskuussa tulee sitten kuluneeksi 150 vuotta Lajien synty -kirjan julkaisusta 24.11.1859). Onnittelut "evoluution isälle"!

The Church of England on pyytänyt anteeksi sitä, että kirkko aikoinaan tuomitsi Darwinin ajatukset.

Darwinin synttäreitä voi juhlistaa tekemällä vaikkapa virtuaalikierroksen Galapagossaarilla tai kuuntelemalla Darwinista tehtyjä rock-henkisiä lauluja, jotka kertovat Darwinin elämästä. Faktaa löytyy Evoluutiofoorumin sivuilta.

Varsinkin kanadalaiset biologit ovat perinteisesti juhlineet Darwinin syntymäpäivää järjestämällä pääjaksosyömingit (Phylum Feast). Ideana on syödä taksonomisesti mahdollisimman monipuolista ruokaa, esimerkiksi ruokaa mahdollisimman monesta eliökunnan luokittelun eri pääjaksosta tai kaaresta. Ajatuksena on juhlia luonnon biodiversiteettiä, jolla on yhteinen menneisyys, yhteinen evolutiivinen alkuperä. Oulun yliopiston biologit ovat kertoneet Kaleva-lehdelle tästä perinteestä tarkemmin ja myös laatineet esimerkkimenun pääjaksosyöminkejä varten.

Vaikkapa hyönteisravintoa käytetään yleensä erittäin vähän, vaikka esimerkiksi heinäsirkat voisivat olla kanaa ravitsevampia. Heinäsirkkojen lihasta 50-75 prosenttia on proteiineja, hämähäkeistä ja kärpäsentoukista 64 prosenttia sekä termiiteistä 46 prosenttia, kun taas lampaanliha, sianliha, häränliha, kala ja kana sisältävät proteiineja yleensä vain 17-23 prosenttia.
Moni saattaa tosin syödä huomaamatta esimerkiksi kirvaperäisiä tuotteita. Punaisten marmeladimakeisten värjäämiseen käytettävä väriaine E120 (karmiini, kokkiniili, karmiinihappo) on kuivatuista kokkiniilikirvoista uutettu aine. Yhteen kiloon väriainetta tarvitaan 150 000 kuivattua naaraskirvaa. Sellakka (E904) puolestaan on kilpikirvojen eritettä, jota saadaan puiden rungoilta ja oksilta.

Toivotan kaikille blogini lukijoille hauskaa Darwinin synttärijuhlaa sekä oikein hyvää ystävänpäivää 14. helmikuuta! Kun saatte ystävänpäivänä niitä punaisia sydämenmuotoisia marmeladimakeisia, niin pääsette samalla herkuttelemaan myös kokkiniilikirvoilla...

:-) Jari

1 kommentti:

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Sinänsähän tuo hyönteisten syöminen ei ole mitään uutta, vaikkakaan suurta suosiota se ei ole saavuttanut.

Vincent M. Holt kirjoitti jo vuonna 1885 kirjan "Why not eat insects?" Kirja on luettavissa verkkoversiona osoitteessa http://bugsandbeasts.com/whynoteatinsects/

Miltä kuulostaisi vaikkapa English Menu I:

Etanakeitto

Turskaa etanakastikkeessa

Ampiaisen toukkia

Voissa ruskistettuja koiperhosia

Perhosen toukilla höystetty naudanlihapata

Varhaisporkkanoita jauho-matokastikkeella

Karviaiskiisseliä sahapistiäisten toukkien kera

Maustettuja lehtisarvisten (kovakuoriaisten) toukkia

Sarvijaakon toukkia paahtoleivällä