perjantai 30. maaliskuuta 2007

Ranskalais-suomalaista törkeimmän luokan sadismia!

Kymmenen Uutiset kertoi eilen, että Suomessa on aloitettu ns. vaalean hanhenmaksan tuotanto, jossa ei käytetä hanhien pakkoruokkimista. Tämä on erittäin tervetullut uudistus, vaikka periaatteessa en pidäkään hyvänä eläinten pitämistä vangittuna ihmisten tarpeita varten. Suomalainen hanhenmaksantuotantomenetelmä on kuitenkin erittäin inhimillinen ja eläinystävällinen perinteiseen ranskalaiseen tapaan verrattuna. Valitettavasti useimmat suomalaisetkin gourmet-ravintolat käyttävät edelleen ranskalaista hanhenmaksaa (tai ankanmaksaa).

Ranskassa hanhenmaksaa tuotetaan pakkosyöttämällä hanhia erittäin tuskallisella tavalla, jolloin niiden maksa saadaan suurentumaan sairaalloisesti. Tämä on lähes pahimman luokan sadismi ja eläinrääkkäys on Ranskassa laillistettua ja sertifioitua toimintaa!

Useat helsinkiläisravintolatkin tukevat toimintaa ostaessaan ranskalaista hanhenmaksaa. Maailmalla monet huippukokit ovat onneksi jo älähtäneet asiasta ja boikotoivat hanhenmaksatuotteita. Meillä halutaan edelleen "hienostella" välittämättä eläinrääkkäyksestä.

Kuvottavampaa ruokaa en itse voisi kuvitella. Tuollaisella rääkkäyksellä tuotettu ravinto maistuisi suussani pahemmalta kuin viemärin läpi kulkenut oksennus!

Ellette usko, miten törkeää hanhien pakkosyöttö on, vilkaiskaapa seuraavia videoita ja kuvia:

http://www.youtube.com/watch?v=8u4OGbUVkHE (videon katselu edellyttää YouTube-palveluun kirjautumista ja täysi-ikäisyyttä)

http://www.gourmetcruelty.com

http://stopgavage.com/en/index.php

Ei kommentteja: